REETA. Mutta jos huomenna olisi tyynempi, että uskaltaisin edes kiivetä katolle. Enkö minä nyt voisi alottaa sitä heinäntekoa? En ole saanut vielä mitään aikaan.
KALLE. Näin pitkällä on jo päivä, etkä ole vielä mitään ehtinyt edes alkamaan. Alota nyt, herran tähden, jotakin. Ennen en anna päivällistäkään, ennenkuin saat jotakin aikaan.
REETA. Kun on niin tottumaton —
KALLE. Niinpä niin. Mutta en minä viitsi turhista riidellä, alota vain heinänteko. Saat ruunan ajettavaksesi. Tule, niin minä autan vielä valjastamisessakin. (Menevät.)
MANU (tulee). Huh, huh, huh! Kylläpä tuli kuuma niiden kanssa juostessa. Miksi lienevätkään lehmät olleet niin villillä tuulella?
EEVA (tulee nauraen). Olin utelias näkemään, minkälaista elämä täällä nyt on. Meidän "emäntä" leipoo parhaillaan.
MANU. Kyllä me toimeen tulemme. Minä autan velimiestä ja teen mitä hän käskee.
EEVA. Sinähän oletkin niin hyväsydäminen.
MANU. En tiedä, tokko minä sydämen puolesta niin hyvä olisin, mutta tämä täällä, (osoittaa selkäänsä) on saanut veljen ja hänen vaimonsa holhouksen alaisena siksi pahoja pamauksia, että on oppinut nöyrtymään jo pienestä pitäen.
EEVA. Manu-parka, sinähän jäit jo pienenä orvoksi. Oikein on sääli.