Impi astui pää pystyssä, kopein askelin ja rauhallisen näköisenä alas portaista.
— Minä makasin, kuin sinä kutsuit, isä! kuului hänen äänensä, kirkas kuin hopeakilven helähdys. Ja minun täytyi ottaa vaatteet ylleni, ennenkuin astuin ylisiltä.
Koska se tapa tuli, että tytär vastaa pitkillä puheilla isän nuhteisin?
Kuin isä kysyy, sopiihan tyttären vastata.
— Asa-Thorin nimessä! Sinä olet rohkea sanoissasi. Pidä kielesi ohjissa ja ojenna minulle kukkurainen simasarvi, saadakseni kostuttaa kuivunutta kurkkuani.
Neitonen tarttui hopeiseen juomasarveen ja täytti sen reunoja myöten vaahtoavalla simalla suuresta tynnyristä tuvan viereisestä ruoka-aitasta.
— Sinä, Alf! käski talon isäntä ovenviereisellä rahilla istuvaa, nuorta orjaa, jolla oli taistelijan vartalo ja kauniit kasvot. Pane enemmän puita tuleen, että se palaisi vilppaasti, sillä hupaisen sadun tahdon minä kertoa urotyöstä, jonka vertaista ei ole nähty sataan vuoteen.
Orja nousi ylös täyttämään herransa käskyä. Impi astui vakavasti, ylevä ja kaunis kuin jumalatar, tuvan lattian poikki, kukkurainen juomasarvi kädessä, Alf astui liedelle päin. Heidän silmäyksensä tapasivat toisiansa. Ruusuhohde välähti, äkkiä kuin linnun siiven varjo, neitosen poskilla. Liekki vilahti orjan silmissä. Hän pani aika puujyskäleen tuleen. Neitsykäinen astui vanhuksen luo ja ojensi hänelle simasarven, joka perheenisän juotua kävi ympäri seuran.
— Nyt tahdon minä jutella teille sadun, viehättävän ja komean kuin Asa-Thorin ottelu jättiläisen kanssa. Brynhild, tytär, sinä voit jäädä seisomaan tänne tupaan ja kuunnella kertomusta, jos sinua haluttaa.
— Enkö minä saa istua rahille veljeini viereen?