Isä voi kuolla ja silloin saamme me vapaan vallan!
Tämä ajatus lensi nopeasti kuin salama läpi Gerdan sielun. Samassa silmänräpäyksessä karkoitti hän kuitenkin tuon kammottavan tuumansa, ja anteeksiantamuksen huokaus pääsi häneltä huomaamattansa Jumalan puoleen.
Tosiaankin saattaa usein ihmismieleen juolahtaa mitä kummallisimpia vihan tunteita paraita ystäviäkin vastaan, mutta se tapahtuu tavallisesti vaan ärtyneessä mielentilassa. Kumpikin on vakuutettu olevansa oikeassa. Kenessä siis vika? Toisessa tai molemmissa.
— Minkätähden sinä istut pimeässä, oma ystäväiseni? kysyi rouva Ivarsson. Sytytä lamppusi, kuivaa kyyneleesi, tyttöni! ja ota kirjasi ja lue. Kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi. Minä uskon, että isä myöntyy, kuin meillä vaan on kärsivällisyyttä.
Gerda totteli. Hän sytytti lamppunsa ja koetti näyttää rauhalliselta, joka kuitenkin oli vaikeaa, sillä itku tahtoi väkisinkin tulla.
— Se on hyvin kummallista, sanoi hän lamppua sytyttäessään, että niin yksinkertainen ja luonnollinen asia kuin lasten halu saada sivistystä voi vaikuttaa taistelua ja riitaa heidän ja vanhempain kesken. Se ei olisi ihmeellistä, jos isä olisi sellainen henkilö, joka yleensä halveksisi ja vastustaisi lastensa hengenviljelystä, kuten monet vanhemmat tekevät, mutta tämähän olisi valmis uhraamaan, en tiedä mitä kaikkia, Rudolfin kasvatukseen. Mutta minä, minä se en ansaitse pienintäkään uhrausta, vaikka minulla on yhtä hyvä pää kuin Rudolfillakin, niin, ehkä parempikin, — ja tuhannen kertaa suurempi halu tieteisin kuin hänellä, — ja miksi tämä vääryys? Niin, sentähden, että minä olen — tyttö.
Neitonen puristi huulensa yhteen, ja hänen sydämmensä oli katkeruutta täynnänsä.
Äiti katseli häntä surullisesti.
— Ei! sanoi hän itsekseen. Tämä ei käy laatuun. Tästä pitää tulla loppu.
Hän pyyhkäsi hiukset tyttärensä otsalta, suuteli häntä poskelle ja jätti huoneen, johon Gerda jäi synkkiin mietteisiinsä kumaraisiin kirjansa yli, kääntämättä siitä lehteäkään. Viimein nosti hän päänsä ripeästi. Hän näytti tehneen jonkun päätöksen. Otti pöytälaatikostaan postipaperi-arkin ja alkoi kirjoittaa kirjettä. Hän ilmoitti ystävättärellensä, Ruotsiin, synkät toiveensa, puhui lujasta aikeestaan, olla rohkeuttaan kadottamatta ja lupasi pian seuraavassa kirjeessä antaa tietoja ystävättärelleen asiain laidasta.