"Hyvää huomenta", huudahti hän, "hyvin hauskaa että pehtori kuitenkin sai seuraa! Minua harmitti kun en voinut tulla kanssanne tänään — teit oikein, Liina, kun menit, sinun pitäisi enemmän kääntää huomiotasi pehtoriin ja ajatella miten yksinäinen hän täällä meillä on. Oletteko saaneet kaloja?"
Ja nähtyään pienen saaliimme, virkkoi hän: "Oi, oi! Noin vähän! Läksitte varmaan liian myöhään. Nukuit kai liian kauan?" kääntyi hän Liinan puoleen puhellen.
"En ikään — me läksimme jo viideltä, kuten oli määrä…"
"Viideltä — ja neljään tuntiin ette ole tuon enempää onkineet!" Hän nauroi. "No niin — kalojen lukuhan ei olekkaan pääasia, kun huvikseen lähtee… Oikein Liina, lämmitä sinä häntä — pelkään ettei pehtori viihdy täällä ja pian kyllä saattaa tapahtua, että hän lähtee jättäen meidät oman onnemme nojaan."
"Liina neidillä on huono onni", sanoin vihoissani, "koetimme monen monituisista paikoista, mutta mahdotonta oli saada kaloja."
"Eihän kaikki asiat voi yht'aikaa luonnistaa — kotona hän kyllä voi saada tarpeeksi kaloja", hymyili kapteeninrouva.
Nyt ei ollut enää epäilystäkään. Selvää oli, että hän tuollaisella käytöksellä tahtoi loukata minua. Sillä jos hän ennen, jolloin ei minua vielä tuntenut, saattoi otaksua minun mahdollisesti olevan rakkaussuhteissa Liinaan — niin nyt se jo ainakin on mahdotonta. Mutta mitä Herran tähden olen sitten rikkonut — minun on mahdotonta arvata syytä hänen suuttumiseensa. Luulin sentähden, kuten jo sanoin, että tämäkin olisi ollut hänen tavallisia, ohimeneviä oikkujaan, ja päätin senvuoksi pysyä ihan ennallani. Mutta kun seuraavalla kerralla kohdatessamme koetin jatkaa entistä ystävällistä suhdettamme ja käännyin hänen kanssaan kävelemään tehden puhetta, työnsi hän minut selvästi luotaan — hän oli jälleen entinen kapteeninrouva: älä lähesty minua! Ja kun eilen taas olin tilikirjoineni hänen luonaan, en saanut häntä pilapuheilla käskemään minua illanviettoon — siitä ei tullut mitään.
Epäsuosio oli siis laadultaan vakava.
Se tuntuu sitäkin ikävämmältä, kun syysillat ovat pitenemistään pidenneet. Nyt olisi hupaiseen puheluun ja soittoon paremmin aikaa kuin milloinkaan — ja nyt hänen päähänsä pisti katkaista hauskaksi käynyt seurustelumme aiheettomalla epäsuosiolla. Kertaakaan hän ei kutsu minua enää päivälliselle, iltaselle eikä soittamaan.
Muuten hän ei mahda itsekkään ihan yksin viihtyä oikein tuon jälkeen, sillä hän on hankkinut itselleen seuraksi erään neiti Appelqvistin, — pitkän, kalpean, laihan olennon, jolla on teräväkuonoinen linnunnaama, nokkakakkulat ja kirja kädessä.