Päivää myöhemmin takerruimme kuitenkin taas yhteen.
Kihlakunnantuomari Vitikka tuli ajaen pitkin nousevaa lehtokujaa, joka eteläisestä metsän laidasta kulkee läpi peltojen kartanolle — ensin pitkä alamäki metsänreunasta notkoon ja sitte yhtä pitkä ylämäki taas ylös — ja kun hän siinä näki minut seisomassa lähimmällä saralla, niin hän pysähtyi ja huusi:
"Mitäs viljaa herra nähköön te täällä Siltalassa tähän vuoden aikaan korjailette?"
Minulla oli näet kaikki tiluksen kuusi tai seitsemän tusinaa lasta ja vähintäin pari tusinaa vaimoja ja akkoja poimimassa kiviä kesantopelloilta.
"Meidän peltomme kantavat maahedelmiä läpi vuoden — meillä on täällä runsaasti kiviä!"
"Poimitteko te kivet pois?"
"Poimimme kyllä, niissä ei siemen tahdo itää."
"No — no — näkisipä ukko Lind tämän!" Näin virkkaen hän ajoi kartanolle.
Noin tuntia myöhemmin tuli kyytipoika ja sanoi, että kapteeninrouva ja kihlakunnantuomari tahtoivat puhutella minua.
"Tuomari Vitikka kertoo, että te annatte kantaa retustaa kivet pois pellolta", puhkesi kapteeninrouvani lausumaan astuessani sisään.