"En", minä sanoin, "miksi ne olisin sekottanut?"
"Sentähden että debet merkitsee velkaa ja credit saatavaa — te olette päinvastoin merkinnyt tulot debet- ja menot kredit-puolelle."
"Niinhän sen luonnollisesti täytyy olla", sanoin.
"Eipä suinkaan."
"Jos kapteeninrouva uskoo minulle esim. viisisataa markkaa ja pyytää minun tekemään ostoksia kaupungissa sekä senjälkeen tilit, niin olen hänelle ensialuksi velkaa nämä viisisataa markkaa — eikö totta? Vien ne siis debet-puolelle. Kredit-puolelle sitävastoin merkitsen sen, mitä minun on oikeus tileissä vähentää — s.o. sen erän minkä olen kuluttanut. Jos näiden menojen summa nousee siten — vaikkapa nyt 475 markkaan, niin täytyy, jotta debet ja kredit kävisi yhteen, merkitä 25 markan erotus kredit-puolelle. Tähteenhän minun tulee toimittaa hänelle takaisin. Mielestäni tämän kirjanpidon täytyy olla oikea."
"Eipä suinkaan, eipä suinkaan."
"Sillä herra tuomarillahan ei ole nyt käsillä mikään kaupanpitokirja, missä minä myyjänä velkoisin ostajaa, vaan tilini kapteeninrouvalle. Hän on nyt uskonut minulle Siltalan kaikkine tuloineen. Niistä minun tulee tehdä tili — siihen olen velvollinen ja ne ovat siksi vietävät debet-puolelle. Ja minun menoni kredit-puolelle — se on selvää."
"Teidän kannaltanne — kyllä. Mutta kirjanpito ei ole teidän, vaan kapteeninrouvan."
"Vaikkapa kapteeninrouva itse pitäisi kirjaa, niin olisi tämä ainoa mahdollinen tapa — hän tekisi ainoastaan itse tilit, sensijaan että minä ne nyt teen."
Tuomari pysyi mielipiteessään. Sitävastoin olin näkevinäni kapteeninrouvan kasvoista, että hän ymmärsi minut — käsitti että olin oikeassa.