"Vahinko kävisi varmaankin kohtuulliseksi — runollisuus, jota päivätyöläisemme ylläpitäisivät, ei olisi missään tapauksessa suur'arvoinen."
Hän katseli hetkisen pitkään minua, ja kamreeri virkkoi: "ei hullummin sanottu".
"Mutta joka tapauksessa myöntänee kai kapteeninrouva, että maanviljelys auratta on mahdotonta — ja minä en ole löytänyt ainoatakaan kunnollista auraa Siltalasta."
"Pehtori tarkottaa noita rumia teräsauroja, jotka eniten muistuttavat höyrylaivanpropelleja?"
"Niin, niitä teräsauroja, joilla voi kääntää maan hyväksi ja valmistaa sen kylvöä varten."
"Sen voi myös tehdä meidänkin auroillamme — ainakin esi-isämme tekivät sen."
"Te ette voi, rouva, kyntää maata noilla vanhoilla auroilla."
"Ihmeellinen väite — pehtorihan näkee itse, että täällä kynnetään joka päivä."
"Sentähden voin puhuakkin niin varmasti. Täällä, suoraan sanoen, tehdään tarpeetonta työtä. Ruokamulta, joka on löyhää, ohutta ja tyhjiin imettyä, vaotaan vuosi vuodelta, lannotetaan ja kylvetään — mutta lopulta se on imetty tyhjiin sittenkin. Mutta pohjaan sen alla ei ole kuitenkaan koskettu siitä kuin maailma luotiin, ja se on niin kovana ja sullottuna, ettei mikään kosteus, ilma tai juuret voi tunkeutua siihen. Eikä ruokamultaa ole koskaan käännetty, se ei ole milloinkaan saanut voimanlisäystä emämaasta ollen yhdistettynä pohjaan. Sitä eivät kapteeninrouvan aurat voi tehdä. Ja samoinkuin aurain, on myös jyrästen, äesten ja kaikkien laita. Tämä ei kelpaa. Kapteeninrouva sanoi, että kivet ovat saaneet olla pelloilla siksi että pellot kuivettuvat. Mutta kivistä ei mitään satoa saada, eivätkä ne kosteuttakaan anna. Vika on syvemmällä — vika on työaseissa ja menettelytavassa."
Seurasi hetken äänettömyys.