Nick katsahti Patchesiin silmänräpäyksen verran kykenemättä sanomaan sanaakaan. Sitten hän kaikkien hämmästykseksi irroitti lasson satulasta ottaakseen kiinni vasikan ja peruuttaakseen merkkinsä.
Jim Reid pudisti päätään ällistyneenä.
»Se näytti kaikki kylläkin yksinkertaiselta», selitti hän myöhemmin illalla Rovastille, »mutta en pääse irti tunteesta, että teidän miehenne ja tuon kirotun Tailholt Mountainin varkaan välillä oli jotakin salaista ymmärtämystä. Se näytti liian rauhalliselta, aivan kuin koko juttu olisi etukäteen suunniteltu.»
Rovasti selitti nauraen naapurilleen, että hän todellakin oli oikeassa, että Patchesin ja Nickin välillä tosiaan oli salainen ymmärtämys. Hänen oli nyt pakko kertoa, kuinka Patches oli lähteellä tavannut Tailholt Mountainin miehet ja miten hän siellä oli nöyryyttänyt Nickiä.
Kun Rovasti oli päättänyt kertomuksensa, oli Jimillä joukko vastaväitteitä ja kysymyksiä. Mistä Rovasti tiesi, ettei juttu ollut vain viekkaasti keksitty valhe epäluulojen poistamiseksi? Jos Patches kerran oli niin luotettava mies, miksi hän silloin niin tarkoin säläsi entisyytensä? Oliko kenenkään miehen välttämätöntä salata, kuka oli ja mistä tuli? Mitä Rovasti itse asiassa tiesi hänestä? Rovastin oli muistettava, että Nickiä jo kauan oli epäilty karjan liian nopean enenemisen takia ja että hän ei ollut typerä mies. Kenties hän arveli olevan syytä vetäytyä itse syrjään pelistä ja antaa jonkun toisen, jota kukaan ei osannut epäillä, hoitaa merkitsemistyön.
Tähän kaikkeen oli Rovastin varsin vaikea vastata.
»Mutta kuulehan, Jim», hän muistutti naapuriaan, »älä vain anna Patchesin huomata näitä epäluuloja. Mitä ikinä hänestä ajatteletkin, niin muista, ettet tiedä sen enempää kuin mekään. Me luulemme yhtä ja sinä luulet toista. Myönnän, että se, mitä sanot, kuuluu varsin järkevältä, mutta yhtäkaikki pidän Patchesista. Ja mitä hänen nimeensä tulee — sinähän tiedät, että tässä maassa ei katsota nimeen, vaan mieheen. Pojalla on kenties syynsä vaieta entisyydestään. Anna hänen olla rauhassa, älä pane takiaisia hänen satulansa alle eikä taulaa hänen hevosensa korviin — muuta en pyydä.»
Jim ei voinut olla nauramatta. Tämä puhe oli niin luonteenomaista Rovastille, ja Jimin samoin kuin kaikkien muidenkin, jotka tulivat tekemisiin hänen kanssaan, täytyi rakastaa vanhaa naapuriaan hänen vilpittömyytensä vuoksi.
»Ole rauhassa, Bill», hän vastasi. »En minä aio tehdä mitään. Jos sattuisin olemaan oikeassa, on hän täällä parhaiten ulottuvillamme. Mutta aion pitää häntä silmällä. Ja luulisinpa, että Philin olisi parasta tehdä samoin.»