Seuraava päivä oli sunnuntai. Patches kuljeskeli iltapäivällä toimetonna kartanolla, turvallisen välimatkan päässä pähkinäpuista, joiden alla Rovasti ja professori istuivat keskustelemassa. Phil oli lähtenyt jonnekin ollakseen yksinään, ja rouva Baldwin luki ääneen pikku Billylle. Honourable Patches tunsi olonsa hiukan yksinäiseksi.
Pienen kukkulan laella lähellä kartanon veräjää hän loi silmäyksen laitumen yli naapurikartanoon päin. Hän näki jonkun ratsastavan sieltä ja kiiruhti satuloimaan hevosensa — Risti-Kolmiossa oli tapana sunnuntaisinkin pitää jokin hevosista kotona — ja muutamien minuuttien kuluttua hän oli matkalla Simmonsille laakson länsirinnettä johtavaa tietä. Tuntia myöhemmin hän tapasi Kitty Reidin, joka oli matkalla Risti-Kolmioon.
Tyttö ilostui ilmeisesti hänet nähdessään.
»Mutta tehän olitte matkalla Simmonsille?» hän kysyi Patchesin kääntäessä hevosensa hänen ratsunsa rinnalle.
»Totta puhuen olisin ollut matkalla Simmonsille, jos olisin tavannut jonkun muun tai jollen olisi tavannut teitä», vastasi hän. Tytön katsahtaessa hämmästyneenä häneen hän selitti: »Näin jonkun ratsastavan kartanoltanne ja arvasin, että te se olitte. Arvasin myöskin teidän ratsastavan tätä tietä.»
»Ja lähditte varta vasten tapaamaan minua?»
»Varta vasten», hymyili Patches.
He rupattelivat hetkisen karjankierroksesta ja laakson kuulumisista — heidän viime tapaamisestaan oli kulunut useita viikkoja — ja saapuivat viimeiselle selänteelle ennen Risti-Kolmioon saapumista. Sitten Patches kysyi: »Emmekö ratsastaisi tuonne rinteelle ja istuutuisi vanhan puun varjoon jutellaksemme hiukan. Kello ei ole vielä paljon, ja siitä on pitkä aika, kun viimeksi tapasimme.»
Tultuaan Patchesin osoittamalle paikalle he laskeutuivat satulasta ja istuutuivat mukavasti nurmikkoon, mistä oli laaja näköala ympäröivien laidunten ja niittyjen yli.
»Ja nyt», virkkoi Kitty katsahtaen häneen, »mistä tahdoitte puhua minulle?»