»Olkoonpa vaikka niinkin», vastasi Phil jurosti. »Will-setä sanoi joka tapauksessa, että he ovat viimeisen kolmen kuukauden aikana olleet miltei joka päivä yhdessä ja että puolet ajasta he ovat viettäneet Kittyn kotona. Professori sanoo huomanneensa, että Kittyllä on aivan harvinainen ja ihmeellinen kyky käsittää korkeamman älyllisen elämän totuuksia ja että hän ymmärtää pitää arvossa niitä elämänihanteita, jotka ovat paljon korkeammalla tavallisten ihmisten eläimellisiä harrastuksia ja pyyteitä.»

»Lempo soikoon!» mutisi Patches.

»Niin minäkin sanoin Will-sedälle. Ja hän on niin kauan vetänyt samasta köydestä ja lorunnut niin paljon Kittyn isälle ja äidille tytön suurenmoisista lahjoista ja kuinka sääli ja mikä vahinko koko maailmalle on pitää häntä haudattuna tällaiseen sielua kuolettavaan ympäristöön, että he lopulta ovat ruvenneet uskomaan hänen jaarituksiaan. Ymmärräthän, Kitty itse on vähitellen saanut heidät tottumaan siihen ajatukseen, että Williamson Valley ei kelpaa juuri mihinkään ja että suuressa maailmassa ei karjanhoitajaa pidetä ihmisenä eikä minään. Sitä varten on Jim nyt päättänyt myydä kartanonsa ja muuttaa itään, jotta Kitty saisi kehittyä ja jotta hänen pojistaan tulisi parempia kuin tavallisia härkäpaimenia, kuten sinä ja minä.»

»Kiitos, Phil», keskeytti Patches tyynesti.

»Mistä hyvästä?»

»Siitä, että lasket minut omaan luokkaasi. Minä pidän sitä kohteliaisuutena ja», hän lisäsi hiukan ivallisesti, »luulenpa tietäväni mitä sanon — paremmin kuin tuo miesrahjus tietää, mitä hän sanoo.»

»Kenties», vastasi Phil alakuloisesti, »mutta yhtä kaikki on minulta nyt toivo mennyttä. Professori on sen murskannut.»

»Kenties, kenties ei», vastasi Patches. »Eihän Reid kai vielä ole saanut ostajaa kartanolleen?»

»Ei vielä, mutta pian hän saa. Pata-Koukku-S on tunnettu hyväksi kartanoksi.»

Seuraavana päivänä Phil näytti jälleen muuttuneen suhteessaan Patchesiin. Hän oli jälleen Risti-Kolmio-Kartanon vaitelias päällysmies, ja Patches ymmärsi, että ovi, jonka hänen ystävänsä oli avannut yön hiljaisina hetkinä ratsastaessaan hänen rinnallaan, jälleen oli sulkeutunut. Hän ei yrittänytkään sitä uudelleen avata, mutta näytti jostakin syystä olevan erittäin hyvällä tuulella, kulkien vihellellen ja laulaen kartanon ja laidunten väliä, näköjään erittäin tyytyväisenä sekä itseensä että muuhun maailmaan.