Niin he ratsastivat läpi yön, hämärän laskeutuessa autioille lakeuksille ja hiljaisuuden levitessä yli maan. Heidän ratsastaessaan kosketti toinen jalustin väliin toiseen, mutta kumpikin oli omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Phil oli vieläkin synkän mielialan vallassa ja hautoi alakuloisena huoliaan. Myötätuntoisena Patches mietti, mikä hänen toveriaan saattoi vaivata, ja toivoi voivansa auttaa.
On hetkiä, jolloin miehen sielu pakottaa hänet etsimään toverin ymmärtämystä ja tukea. Kahden kesken yön pimeässä miehen kanssa, joka ensi hetkestä oli herättänyt hänen mielenkiintoaan ja myötätuntoaan, unohti Phil kaiken, mikä aika ajoin oli saanut hänet epäilemään tuon miehen rehtiyttä ja rehellisyyttä. Hän unohti olevansa Risti-Kolmio-Kartanon vastuunalainen päällysmies. Tässä vaikenevassa, autiossa maailmassa ei ollut muita kuin hän, Phil Acton suruineen, ja hänen ystävänsä.
Ja niin kävi, että nuori mies vähitellen kertoi Patchesille unelmansa ja miten se nyt oli murskautunut sirpaleiksi.
Toisinaan katkerasti, aivan kuin tuntien suuren vääryyden tapahtuneen, toisinaan melkein tylysti, kuin häveten heikkouttaan hän yritti katkonaisin lausein kuvata suunnitelmiaan kotitalonsa uudelleen rakentamisesta ja uuden karjakannan perustamisesta. Tämä oli ollut hänen unelmansa varhaisimmasta lapsuudesta saakka ja hän oli ponnistanut ja raatanut voidakseen sen toteuttaa. Hän kertoi rakkaudestaan Kittyyn, joka oli ollut hänen unelmiensa päämäärä. Ja mies, joka ratsasti hänen rinnallaan, kuunteli häntä osoittaen suurempaa myötätuntoa ja ymmärtämystä kuin Phil saattoi aavistaakaan.
»Ja nyt», päätti Phil toivottomana, »nyt on kaikki lopussa. Reid on päättänyt myydä kartanonsa ja muuttaa pois. Will-setä kertoi siitä minulle käydessäni toissayönä kotona neuvottelemassa karjan lastauksesta.»
»Aikooko Reid myydä kartanonsa!» huudahti Patches, ja hänen äänessään oli hilpeä sävy, jota Phil ei huomannut? Hän ei liioin pimeässä saattanut nähdä toverinsa hymyilevän itsekseen.
»Se on tuo kirottu professori Parkhill, joka on saanut sen aikaan», jatkoi paimen katkerana. »Siitä lähtien kun Kitty palasi koulusta, on hän ollut kyllästynyt ja tyytymätön karjakartanoelämään. Minä kelpasin hänelle hänen lähtiessään, mutta kun hän palasi, olin minä vain tavallinen härkäpaimen. Mutta hän on ollut hyvin rehellinen. Hän on koettanut jälleen muuttua siksi, mikä oli lähtiessään, ja minä luulin voivani aikaa myöten voittaa hänet takaisin. Sinä olet nähnyt, millaista se on ollut. Ja sinä olet nähnyt, kuinka hän on kaivannut tuohon elämään, jonka hän oppi tuntemaan ollessaan poissa täältä — elämään, josta sinä tulet, Patches. Ja minä olen iloinen teidän ystävyydestänne, sillä ajattelin, että sinä voisit opettaa hänelle, että mies, jolla on kaikkea, mikä siinä elämässä on omistamisen arvoisia, kuitenkin voisi olla onnellinen ja tyytyväinen elämään täällä. Ja sen hän olisi sinulta oppinut, sen tiedän. Mutta sitten tuli tuo kirottu hullu, joka ei tiedä miehen työstä enempää kuin minä tiedän hänen ammatistaan, ja pilasi kaiken.»
»Mutta Phil, en ymmärrä, mitä professori Parkhillilla on tekemistä Jim
Reidin talonmyynnin kanssa?»
»Etkö ymmärrä?» Phil käännähti kiihkeästi. »Hänhän on hienostuneen sivistyksen korkein edustaja. Etkö muista, kuinka Kitty alusta alkaen on ihaillut ja kunnioittanut häntä?»
»Ihaillut ja kunnioittanut hänen esteettistä sivistystään, tarkoitat kai?» korjasi Patches rauhallisesti.