»Ja itse asiassa ette lainkaan tunne minua.»
Tyttö ei vastannut, vaan katsoi häneen kiinteästi.
»Ja se tekee oikeastaan minulle helpoksi pyytää teiltä tätä suosionosoitusta, se on, jos tunnette voivanne luottaa minuun — tarkoitan, jos voitte uskoa, että olen vilpitön.»
»Tiedän, että olette vilpitön, Patches», vastasi Kitty vakavasti.
»Kiitos», vastasi tämä. »Pyydän teitä antamaan minun sekaantua asiaan, joka oikeastaan ei vähääkään liikuta minua. Pyydän saada tehdä teille epähienoja kysymyksiä. Pyydän teitä antamaan minun puhua teille», hän empi hetkisen, mutta päätti sitten merkitsevästi, »tulevaisuudestanne.»
Kitty tunsi hänen vakavuutensa ja ymmärsi olla kiitollinen siitä lämmöstä, joka säteili miehen sanoista.
»No mutta Patches», hän huudahti, »meidän monikuukautisen ystävyytemme jälkeen, joka on minulle merkinnyt kovin paljon, en pitäisi mitään kysymystänne epähienona. Kuinka voitte luulla minusta sellaista?»
»Toivoin teidän sanovan niin. Ja tiedän, että iloiten antaisin viisi vuotta elämästäni, jos voisin saada teidät vakuuttuneeksi siitä totuudesta, jonka katkerat kokemukset ovat opettaneet minulle, ja pelastaa teidät — omalta itsellänne.»
»Pelastaa minut omalta itseltäni?» kysyi tyttö. »Mitä ihmettä tarkoitatte, Patches?»
»Onko totta», kysyi tämä, »että isänne aikoo myydä kartanon ja että te aiotte muuttaa Williamson Valleysta?»