Tuokion verran Patches hymyili ivallisesti. Sitten hän vastasi kevyesti: »Yritän kai jotakin muuta yhtä järjetöntä.»
Stanford nauroi. Tämä vastaus oli niin Patchesin tapainen, mutta ei lainkaan hänen ystävänsä Larry Knightin.
»Ja mitä siihen tulee, Stan», jatkoi Patches, »niin eihän ole lainkaan sanottu, että osani, kuten sitä kutsui, koskaan loppuu. Se on ainakin varma, etten enää koskaan tule siksi, mikä ennen olin. Se Larry, jonka tunsit Clevelandissa, ei lainkaan ole minä. Luulen, että hän on kokonaan kuollut — rauha hänen tomulleen! Maailma on avara ja miehelle riittää aina työtä!»
Phil Actonin ilmestyminen rinteelle, mistä Patches ensiksi oli syöksynyt hurjan härän jäljessä, keskeytti keskustelun.
»Esimieheni!» sanoi Lawrence Knight ystävilleen, Risti-Kolmion päällysmiehen pysähdyttäessä hevosensa rinteelle ja luodessa katseensa aukeaman yli. »Olkaa varovaisia älkääkä antako hänen aavistaa, että olette ennen nähnyt minut.»
»Tunnen hänet», sanoi Stanford. Sitten hän huusi ratsastajalle:
»Päivää, Acton, tulkaahan toki hiukan juttelemaan kanssamme!»
Phil ratsasti alas ja pudisti sydämellisesti Stanfordin kättä. Hänet esitettiin rouva Manningille, jota hän tervehti hiukan hämillään. Sitten hän loi Patchesiin merkitsevän katseen ja virkkoi: »Hauska tavata teitä, herra Manning, mutta minulla ei tosiaan nyt ole aikaa jutella. Herra Baldwin lähetti minut muutamien miesten kanssa tänne ottamaan kiinni joitakin karanneita härkiämme.» Kääntyen Patchesiin päin hän jatkoi: »Kun sinä et palannut, niin ajattelin, että sinulle varmaan oli tapahtunut jotakin, ja lähdin etsimään sinua. Se härkä, jota seurasit, pääsi karkaamaan sinulta, vai mitä?»
Helen keskeytti hänet nopeasti. »Oi, herra Acton, ette tosiaan saa syyttää herra Patchesia siitä, mitä tapahtui. Se kävi niin että —» Hän vaikeni kykenemättä selittämään tilannetta.
Stanford selitti muutamin sanoin Philille, mikä vaara oli hänen vaimoaan uhannut ja kuinka Patches oli hänet siitä pelastanut.
»Se oli hyvin tehty, Patches», sanoi Phil sydämellisesti, »oikein hyvin tehty. Olen pahoillani, herra Manning, että satuimme juuri nyt tulemaan tänne häiritsemään teitä ja rouvaanne. Mutta perjantaina lähdemme kotiin, ja minä sanon pojille, että he siihen mennessä pysyttelevät poissa täältä.»