Hän näki miehen horjahtavan kuin äkkinäisestä iskusta ja tarttuvan viereisen puun runkoon pysyäkseen jaloillaan. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen huulensa liikkuivat kuin itsekseen loistaen Helenin sanoja. Pari kertaa hän katsahti häneen omituisen arasti ja epäillen, niin kuin ei olisi voinut uskoa sanoja todeksi.
Vaistomaisesti Helen astui askelen häntä kohden. »Larry!» sanoi hän.
»Larry!»
Helenin ääni näytti herättävän hänet jälleen tajuihinsa, ja ponnistaen viimeisen tahdonvoimansa hän seisoi suorana tytön edessä. Vanha hymy karehti jälleen hänen huulillaan. Hän nauroi tuskalleen — ivaten itseään ja kurjuuttaan.
Mutta tämä hymy viilsi Helenin sydäntä. »Oi, Larry!» sanoi hän hellästi. »Anna minulle anteeksi. Olen pahoillani. Minä —»
Patches teki torjuvan kädenliikkeen, ja hänen äänensä oli tyyni ja kohtelias. »Pyydän anteeksi, Helen. Olin typerä, kun en ymmärtänyt. Unohdin itseni hetkeksi. Oli niin odottamatonta — tavata sinut täällä. En ajatellut mitään.» Hän katsahti hevoseensa ja härkään, joka virui maassa. »Siis sinä ja Stanford Manning — kunnon Stan! Iloitsen hänen puolestaan. Ja sinun puolestasi myöskin, Helen. Minähän teidät esitin toisillenne, muistatko?»
Hän hymyili jälleen katkeraa hymyään ja lisäsi, antamatta Helenille aikaa vastata: »Jos sallit, niin vapautan sinut tuon hirviön läsnäolosta.» Näin virkkaen hän meni takaisin hevosensa luo ikäänkuin etsien lievennystä työstä, joka oli käynyt hänelle jo kotoiseksi.
Helen näki hänen irroittavan härän köysistä, hypähtävän satulaan ja ajavan sen selänteen yli, missä laaja laidun alkoi.
Hänen jälleen tullessaan pienelle aukeamalle oli Stan palannut metsältä.
Hetkisen he juttelivat vilkkaasti kuten vanhat ystävät ainakin. Mutta Helen antoi enimmäkseen miesten puhua. Stanford oli ihastuksissaan tavatessaan näin äkkiarvaamatta vanhan ystävänsä, joka vain miehen elämää tavoitellakseen oli kääntänyt selkänsä rikkauksilleen ja sille ylellisyydelle, jonka saattoi itselleen suoda, nauttiakseen seikkailujen ja ankaran työn viehätyksestä. Ja Patches, kuten hän tahtoi ystäviensä kutsuvan itseään, kertoi monta huvittavaa kaskua ja piirrettä nykyisestä elämästään, nauraen makeasti niille. Hän oli vakava vain pyytäessään heitä pitämään salassa hänen oikean nimensä.
»Ja mitä aiot tehdä, kun osasi Patchesina on loppunut?» kysyi Stanford uteliaana.