Kitty ei saattanut edes Helenille kertoa kihlauksestaan Lawrence Knightin kanssa — taikka Patchesin, kuten hän aikoi sanoa tätä siihen saakka, kunnes paimen itse arvelisi ajan tulleen ilmoittaa oikean nimensä. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä — tulevaisuus näytti loistavalta, niin paljon Kittyn rohkeimpiakin unelmia suuremmalta, että hän tuskin saattoi uskoa sitä todeksi. Sitä paitsi hän ehtisi kotona kartanossa kertoa kaikesta Helenille. Ja hän vaati myöskin Patchesilta, ettei tämä puhuisi hänen isänsä kanssa, ennen kuin hän itse oli tullut kotiin.
Phil poikineen saapui Risti-Kolmioon päivää aikaisemmin kuin Kittyn ja Helenin oli määrä palata Prescottista. Heti kotiin tullessaan he saivat kuulla uutisia: Professori Parkhill oli lähtenyt Williamson Valleysta -ja Pata-Koukku-S kartano oli myyty. Reidin odottama ostaja oli saapunut samana päivänä kuin Kitty lähti Graniittiylängölle ja kauppa oli tehty siekailematta. Mutta Reid ei aikonut luovuttaa kartanoa uudelle omistajalle, ennen kuin karjankierroksen jälkeen.
Miesten istuessa illalla Rovastin kanssa pähkinäpuiden alla keskustellen laakson tapahtumista ja varsinkin naapurikartanon uudesta omistajasta, vetäytyi Phil pikku Billyn kanssa hiukan syrjään ottaen osaa keskusteluun vain silloin tällöin, kun hänen oli pakko sanalla tai parilla vastata johonkin hänelle tehtyyn kysymykseen. Kun rouva Baldwin lähetti pikku Billyn vuoteeseen, livahti Phil yksinään hämärään eivätkä miehet nähneet häntä, ennen kuin seuraavana aamuna. Kun aamiainen oli syöty, antoi hän lyhyesti tarpeelliset ohjeet miehilleen ja ratsasti pois.
Ymmärtäen Philin mielialan antoi Rovasti hänen lähteä virkkamatta sanaakaan. Rouva Baldwinille hän sanoi: »Anna hänen olla yksinään, Stella. Ei poikaa vaivaa mikään. Mutta hänen täytyy päästä laitumelle taistellakseen taistelunsa. Luulen hänen lähtevän katsomaan villihevosia Tooheyssa. Sinne hän tavallisesti menee ollessaan apealla mielellä.»
Patches, joka oli käynyt asialla Fair Oaksissa, oli varhain iltapäivällä matkalla kotiinpäin ja oli saapunut sen lähteen läheisyyteen, jossa ensi kertaa teki tuttavuutta Nick Cambertin kanssa, kun äkkiä kuuli vasikan huutavan läheisessä metsikössä. Tuntien jo tarkoin karjakartanoelämään kuuluvat äänet hän tiesi, että vasikka oli hädässä.
Patches käänsi hevosensa syrjään ja ratsasti ääntä kohden. Samassa hän huomasi ohuen savun tunkeutuvan puiden lomitse. Hän pysähdytti heti hevosensa, laskeutui satulasta, sitoi hevosensa puuhun ja jatkoi matkaa jalan, hiljaa ja varovaisesti. Pian hän taas kuuli ääniä. Vasikka huusi tuskasta ja pelosta ja tuuli toi palaneiden karvojen tuoksun hänen nenäänsä. Joku oli parhaillaan merkitsemässä vasikkaa.
Kenties oli kaikki niin kuin olla piti — kenties ei. Patches oli aseeton, mutta hänelle ominaisella huolettomuudella hän ryömi hiljaa eteenpäin pensaikon läpi siihen suuntaan, mistä savu ja äänet tulivat.
Hän ei ollut vielä päässyt kokonaan pensaikon läpi, kun kuuli jonkun, nopeasti ratsastavan poispäin. Taivuttaen oksia erilleen hän yritti nähdä vilahduksen ratsastajasta, mutta liian myöhään — tämä oli jo hävinnyt puiden taa. Mutta pienellä aukeamalla keskellä metsikköä hän näki Yavapai Joen seisovan vasikan vieressä, jolla oli vastapoltettu Neljä-Viiva-M:n merkki kyljessään ja Tailholtin merkit korvissaan.
Patches tiesi heti, aivan kuin olisi nähnyt koko toimituksen, mitä oli tapahtunut. Muiden kartanoiden paimenet kävivät harvoin näillä seuduin, ja Tailholt Mountainin miehet, tietäen Risti-Kolmion miesten olevan työssä Graniittiylängöllä, olivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen. Mies, joka niin kiireisesti oli ratsastanut pois, ajoi epäilemättä parhaillaan lehmää niin pitkän välimatkan päähän, ettei se enää saattaisi palata vasikan luokse.
Mutta niin varma kuin Patches olikin siitä, mitä äsken oli tapahtunut, tuli hän kuitenkin liian myöhään, sillä hänellä ei ollut todisteita siitä, että vastamerkitty vasikka ei ollut Nick Cambertin laillista omaisuutta.