»Se olisi ihanaa», sanoi hän verkalleen. »Minä olen paljon haaveillut kaikesta siitä.»
»Te seuraatte minua, eikö niin? Annatte minun täyttää kaikki toiveenne — tulette kanssani siihen elämään, jota niin hartaasti kaipaatte?»
»Tahdotteko minut todellakin, Patches?» kysyi Kitty arasti, ikäänkuin hänen mielessään vielä olisi ollut epäilyksen varjo.
»Kernaammin kuin mitään muuta maailmassa», väitti mies. »Sanokaa, että tahdotte, Kitty. Sanokaa, että tahdotte tulla vaimokseni.»
Vastaus tuli hitaasti ja vielä kuin kysyvänä: »Tahdon.»
Kitty ei huomannut, että Patches ei ollut lausunut sanaakaan rakkaudesta. Oli niin paljon muuta, joka kiinnitti hänen huomionsa. Mies ei liioin huomannut, että Kittykään ei ollut lausunut tätä sanaa, joka oikeassa merkityksessään sisältää elämän täydellisimmän onnen, pyrkimykset ja saavutukset, menestykset ja voitot, uhraukset ja murheet — sanan syvimmässä mielessä koko elämän.
XV LUKU.
Setririnteellä.
Kittyn ystävät ilostuivat suuresti hänen saapuessaan Graniittiylängölle. Järkyttävä tapahtuma, joka oli ollut niin vähällä muuttua murhenäytelmäksi, oli jollakin tavoin himmentänyt Graniittiylängön viehätystä, ja Kittyn saapuminen auttoi hajoittamaan pilven, joka viime päivinä oli synkentänyt heidän elämäänsä.
Ei ollut vaikeata taivuttaa Kittyä jäämään kauemmaksi kuin hän alkuaan oli ajatellut ja lähtemään yhdessä heidän kanssaan Prescottiin. Sieltä Stanfordin täytyi lähteä työhön kaivoksilleen ja Helen aikoi seurata Kittyä Risti-Kolmioon, kuten oli luvannut. Risti-Kolmion miehet veisivät kotiin lähtiessään Kittyn hevosen mukanaan, ilmoittaisivat hänen vanhemmilleen viipymisestä ja pitäisivät huolla siitä, että Reidin auto sovittuna päivänä lähtisi Prescottiin noutamaan nuoria naisia.