Iltapäivä oli jo kulunut pitkälle, kun Curly palasi laakson toisesta päästä tuoden mukanaan erään naisen, joka vapauttaisi rouva Baldwinin taloushommista, ja Helen arveli nyt voivansa palata Reidien luo.
»Minä käsken Patchesin saattamaan teitä kärryillä», sanoi Rovasti. »Olitte hyvin ystävällinen jäädessänne tänne, te olette ollut meille korvaamattomaksi avuksi.»
»Älkää puhuko mitään kärryistä, herra Baldwin. Käveleminen tekisi minulle varmasti hyvää. Mutta olisin todellakin iloinen, jos Patches tulisi saattamaan minua — tuntisin itseni paljon turvallisemmaksi», lisäsi hän nauraen.
Rouva Baldwin nukkui, ja Kitty istui sairasvuoteen vieressä Helenin lähtiessä kartanosta, mutta Rovasti itse saattoi häntä ja Patchesia hiukan matkaa. Sanottuaan hyvästi Rovastille ja luvattuaan palata huomenna Helen sanoi seuralaiselleen: »Oi, Larry, minä olen iloinen tästä tilaisuudesta, tahdoin välttämättä tavata sinua kahdenkesken, enkä ymmärtänyt, miten se kävisi laatuun. Minulla on jotakin sanottavaa sinulle, Larry, jotakin, joka minun täytyy sanoa sinulle, ja sinun on oltava hyvin kärsivällinen kuunnellessasi.»
»Sinähän näit, mitä tänä aamuna tapahtui. En löydä sanoja, joilla voisin sinua kiittää!» sanoi mies vakavasti.
»Se oli kauheata — kauheata, Larry! Miksi et sanonut heille, kuka olet?
Miksi annoit heidän —» Hän ei saattanut lopettaa lausettaan.
Mies naurahti lyhyesti. »Sehän olisi ollut turhaa sanojen haaskausta. Luuletko, että he niissä olosuhteissa olisivat ottaneet uskoakseen sellaisia juttua?»
Hetkisen he kulkivat vaieten. Sitten Patches kysyi: »Jim Reidin epäluulojenko takia sinä tahdoit tavata minua, Helen?»
»En, Larry, vaan Kittyn tähden», vastasi Helen.
»Kittyn?»