»Mutta Kitty, ajatko sinä näin minut pois? Ethän sinä voi hylätä minua?»
»Se on ainoa, mitä saatan tehdä», vastasi tyttö kylmästi. »Kuolisin häpeästä, jos joku saisi tietää, että aioin kerran olla sinulle enemmän kuin tähän saakka olen ollut. Mutta sinun on välttämättä lähdettävä tänä iltana.»
Ja näin sanoen Kitty juoksi takaisin kartanoon jättäen Patchesin seisomaan paikalleen.
Mutta yksinään pimeässä hymyili Patches itsekseen.
Aamun koittaessa joutui koko Risti-Kolmion-Kartano kuohuksiinsa. Patches oli hävinnyt. Ja lisäksi oli paras Rovastin hevosista — suuri täpläotsainen ori — myöskin poissa.
Tämä uutinen levisi nopeasti koko laaksoon etäisimpiä karjakartanoita myöten. Ja moni viisas pää nyökkäsi ymmärtävänä, ja monet huulet virkkoivat: »Minähän tiesin sen.» Mies, joka niin salaperäisellä tavalla oli ilmestynyt heidän keskuuteensa ja joka vuoden ajan oli ollut koko seudun puheenaiheena, oli viimeinkin ilmaissut oikean luonteensa. Mutta karjanhoitajat tiesivät Rovastin päättävästä esiintymisestä heidän kokouksessaan, että asia nyt oli jätettävä hänen hoidettavakseen. He tarjosivat hänelle apuaan ja neuvojaan. He laskivat leikkiä hevosen hinnasta, mutta Rovasti nauroi heidän leikinlaskulleen, kuunteli heidän neuvojaan ja sanoi sitten aikovansa antaa asian Yavapai Countyn sheriffin huostaan.
Helen oli ainoa, jolle Kitty kertoi viimeisestä keskustelustaan
Patchesin kanssa. Ja hämmästyneenä ja liikutettuna siitä uhrista, jolla
Patches oli ostanut Kittyn vapauden ja mielenrauhan, Helen pyysi tyttöä
unohtamaan ja olemaan onnellinen.
Kun vaara oli ohitse ja Philin terveys alkoi tulla entiselleen, palasi Kitty kotiinsa, mutta joka päivä hän tuli Helenin kanssa sairaskäynnille Risti-Kolmioon. Sitten eräänä päivänä sanoi Helen hyvästi Williamson Valleylle ja ystävilleen muuttaakseen kotiin, jonka Stanford oli hänelle valmistanut. Ja hänen lähdettyään vietti Kitty vielä suuremman osan ajastaan ystäviensä luona.
Näinä viikkoina, Philin vähitellen saavuttaessa jälleen entiset voimansa ja hilpeytensä, oppi Kitty tuntemaan hänet syvemmin kuin koskaan ennen oli aavistanutkaan. Päivä päivältä, heidän istuessaan yhdessä pähkinäpuiden alla tai hiljalleen kävellessään pihamaalla, avautui Kittylle kokonainen uusi maailma. Kun Phil, ensin arasti, mutta vähitellen yhä auliimmin ja rohkeammin avasi oven sisimpäänsä ja puhui hänelle niin kuin oli puhunut Patchesille kirjoista, joita oli lukenut, huomioistaan ja ajatuksistaan luonnosta ja maailman tapahtumista, huomasi Kitty hämmästyksekseen, että vaikka hänen elämänsä ensi sijassa vaatikin mitä suurinta ruumiillisia voimaa ja jäntevyyttä, oli hänen sielunelämänsäkin harvinaisen rikas, virkeä ja voimakas.
Mutta oppiessaan näin päivä päivällä yhä paremmin ymmärtämään toisiaan he eivät puhuneet kenellekään rakkaudestaan. Tietäen hyvin, millä mielin hänen isänsä ottaisi vastaan tiedon hänen kihlauksestaan paimenen kanssa, Kitty siirsi tämän hetken yhä tuonnemmaksi, tahtoen säilyttää nämä yhdessäolon hetket häiriintymättöminä.