Kun Phil oli kyllin terve noustakseen ratsaille, tuli Kitty usein Midnightillaan noutamaan häntä, ja yhdessä he risteilivät kartanon ympärillä sijaitsevilla laitumilla ja kukkuloilla. Niin tapahtui eräänä sunnuntai-iltapäivänäkin. Herra ja rouva Reid olivat poikineen tulleet vieraisilla Baldwinien luo, ja Phil ja Kitty ratsastivat niillä seuduin, missä Kitty ensi kerran oli tavannut Patchesin.
He istuivat parhaillaan erään setripuun varjossa lähellä juoksuaidan veräjää, kun Phil näki kolmen ratsastajan lähestyvän aidan toiselta puolen. Ratsastajien saavuttua veräjälle tunsi Phil heidät Yavapai Joeksi, Nick Cambertiksi ja Honourable Patchesiksi. Nyt oli Kittykin jo tuntenut ratsastajat ja huudahtaen aikonut hypätä seisaalleen.
Mutta Phil pidätti häntä: »Odota, Kitty! Seurue näyttää minusta aika omituiselta.»
Miehet ratsastivat jonossa, ensin Yavapai Joe, sitten Nick ja viimeksi Patches, eivätkä he muuttaneet järjestystään edes Yavapai Joen avatessa veräjän satulasta laskeutumatta. Kun Patches pysähtyi sulkemaan veräjää, huomasi Phil, mikä pakotti heidät liikkumaan niin tasaisesti ja järjestystä muuttamatta ja miksi Nick Cambertin asento oli niin jäykkä ja luonnoton. Nickin kädet oli sidottu selän taakse ja hänen jalkansa oli köytetty yhteen hevosen vatsan alitse. Hänen hevosensa suitsista lähti vahva köysi, joka oli kiinnitetty Joen satulannuppiin.
Patches huomasi setrin alla istuvat tullessaan veräjästä, mutta hän ei pienimmälläkään eleellä osoittanut nähneensä heitä. Kun kulkue lähestyi heitä, katsahtivat Phil ja Kitty sanaakaan sanomatta toisiinsa, mutta heidän jälleen kääntyessään katsomaan lähestyviä ratsastajia tarttui Kitty vaistomaisesti Philin käsivarteen. Istuen näin setripuun alla he mahtoivat muodostaa herttaisen kuvan. Ainakin näytti Nick Cambertin takana ratsastava mies arvelevan siten, sillä hän yritti hymyillä.
Kun ratsastajat olivat miltei äänenkantomatkan päässä puun alla istuvista, pysähtyi kulkue, ja Kitty ja Phil näkivät Joen kääntävän kasvonsa Patchesiin päin ja sitten katsovan heihin. Nick Cambert ei kohottanut päätään. Patches yksinään tuli heitä kohden.
Huomatessaan, että hänen tarkoituksensa oli tulla puhumaan, he nousivat Kittyn pitäessä yhä kättään Philin käsivarrella. Ja nähdessään edessään miehen, joka oli ollut heidän ystävänsä, vaihtoivat Phil ja Kitty ihmettelevän katseen. Tämä ei ollut se Honourable Patches, jonka he niin hyvin olivat tunteneet. Hänen vaatteensa olivat lian ryvettämät ja siellä täällä repaleisetkin. Hänen komea vartalonsa oli kumara uupumuksesta, hänen ajelemattomat, tummat ja hikiset kasvonsa näyttivät laihoilta ja vanhoilta, ja hänen silmänsä verestivät aivan kuin monen unettoman yön jäljiltä. Hänen huulensa vetäytyivät vaivoin hymyyn hänen laskeutuessaan jäykkänä satulasta ja vilkuttaessaan kohteliaasti tullessaan tervehtimään heitä.
»Tiedän, etten ole vierailukunnossa», hän sanoi äänellä, joka oli yhtä vanha ja väsynyt kuin hänen ulkomuotonsa. »Mutta en voinut vastustaa kiusausta tulla tervehtimään teitä. Mutta kenties minun tulisi esittää itseni», hän lisäsi kuin tahtoen antaa heille aikaa tointua hämmästyksestä. »Nimeni on Lawrence Knight. Olen tämän piirikunnan sheriffin apulainen.» Puhuessaan hän aukaisi takkinsa, ja he näkivät sheriffin virkamerkin. »Olen virantoimituksessa matkalla viemään erästä vankia Prescottiin.»
Phil tointui ensiksi ja tarttui hänen käteensä niin lujasti, että se sanoi enemmän kuin kaunopuheisimmat sanat.
Kitty oli paljastaa salaisuutensa sopertaessaan: »Mutta sinä — sinähän sanoit —»