»Se on hurja», vahvisti Phil.
»No niin», jatkoi Rovasti nojautuen tuolinsa selkämykseen, »sillä on oikeus ollakin hurja. Sen emo oli äksyin hevonen, minkä ikinä olen nähnyt. Muistatko sen, Stella?»
»Tietysti muistan», vastasi rouva Baldwin. »Se oli ruhjoa pahanpäiväiseksi Tuuliviiri-Jimin, joka tuli tänne herra ties mistä ja kerskui ratsastavansa millä hevosella hyvänsä.»
Rovasti myhäili itsekseen. »Se lähetti Jimin takaisin samaa tietä kuin hän oli tullutkin. Mutta sen sanon teille, pojat, sellaisesta oriista tulee maailman paras hevonen, kunhan vain saa sen taltutetuksi. Hevoset ovat aivan kuin ihmisetkin. Jollei heissä ole tarpeeksi sisua tapellakseen vastaan, kun joku rupeaa heitä kesyttämään, niin he eivät ole kesyttämisen arvoisia.»
»Mutta miehellä, joka ratsastaa sillä oriilla, on tosiaan oikea ratsastajan sisu», arveli Curly.
»Se on miehen hevonen, se on totinen tosi», yhtyi häneen Bob.
Kun aamiainen oli syöty, lähtivät miehet talosta jutellen ja nauraen kuin koulupojat, pikku Billyn innokkaasti taaperrellessa heidän jäljessään. Rovasti ja Phil viipyivät vielä hetkisen pöydän ääressä.
»Sinun ei pitäisi puhua pojille tuolla tavoin, Will», torui rouva Baldwin katsellen ikkunasta pihalta lähteviä miehiä. »Se tekee heidät yhä hurjemmiksi ja totisesti he siinä suhteessa eivät ole minkään rohkaisun tarpeessa.»
»Lorua», vastasi Rovasti äänessään hyväntahtoinen sävy, kuten aina, kun hän puhutteli vaimoaan. »Jos sellainen puhe on miehille pahaksi, niin ovat he jo mennyttä. Sinä pelkäät aina, että jonkun käy hullusti. Katsohan minua ja Philiä», hän lisäsi heidän työntäessään tuolinsa syrjään ja noustessaan pöydästä. »Sinä olet hemmotellut meitä kylliksi pilataksesi tusinan miehiä, ja emmekö me olekin vain tuottaneet kunniaa sinulle?»
Kaikki nauroivat. Mutta Philin lähtiessä ulos pysähdytti rouva Baldwin hänet ovella sanoen vakavasti: »Lupaathan olla varovainen tänään, lupaatko? Sinähän tiedät, kuinka toisen Philin kävi —» Hän vaikeni ja kääntyi poispäin.