Sitten hän virkkoi Philille, joka päästettyään irti oriin oli tullut heidän luokseen.
»Phil, tämä mies haluaa työtä. Luuletko, että voimme käyttää häntä?»
Nuori mies katsahti muukalaiseen ilmeisesti hämmästyneenä, mutta ilmaisematta pienimmälläkään eleellä, että jo aikaisemmin oli nähnyt hänet. Sama hienotunteisuus kuin Metsärajalla pidätti häntä sanomasta sanaakaan heidän kohtauksestaan, ja se herätti muukalaisessa kunnioituksen ja kiitollisuuden tunteen.
»Voimme käyttää häntä, jos hän osaa ratsastaa», vastasi hän veitikkamaisesti katsahtaen kysyjään.
Muukalainen hymyili vastatessaan kujeilevalla äänellä: »Eiköhän hyvinkin voisi oppia. Onhan minulla pitkät sääret.»
Phil nauroi.
Rovastia hämmästytti silminnähtävä yhteisymmärrys näiden kahden miehen välillä, jotka hänen nähdäkseen ensi kertaa tapasivat toisensa. Sitten hän kysyi kääntyen muukalaisen puoleen: »Mistä syystä haluatte työtä? Ette näytä siltä, kuin olisitte sen tarpeessa. Jonkinlaista kesälomanviettoa, vai mitä?»
Miehen vastauksessa oli terästä: »Tahdon työtä samasta syystä kuin kaikki miehet. Jollette te voi käyttää minua, täytyy minun koettaa jossakin muualla.»
»Tulitte varmaan postivaunuissa Prescottista Simmonsille, vai mitä?»
»Ei, kävelin.»