»Kuinka minun siis teidän mielestänne olisi pitänyt ottaa se kiinni?» kysyi tyttö.
»Mutta — mutta eikö se juossut?»
Tyttö nauroi. »Tietenkin se juoksi. Niin kaikki hevoset tekevät karatessaan. Mutta Snip ei ikinä voittaisi minun Midnightiäni.»
Mies pudisti päätään katsoen tyttöön vilpittömän ihailevasti, aivan kuin nyt vasta olisi käsittänyt, mikä harvinainen ja ihastuttava olento hänen edessään seisoi.
»Ja te osaatte ratsastaa ja heittää lassoa niin hyvin?» hän kysyi epäillen.
Tyttö lehahti hehkuvan punaiseksi, ja ruskeissa silmissä välähti salama. »Te pidätte minua rajuna ja miesmäisenä», hän vastasi kiivaasti. »Teidän mielestänne minun olisi varmaankin pitänyt ratsastaa kotiin huutaen aito naisellisesti apua.»
»Ei, ei», väitti Patches vastaan. »Sitä en ajatellut. Minä vain ihmettelin taitavuuttanne. Voi, minä antaisin — niin, mitäpä en antaisikaan, jos pystyisin samaan kuin te!»
Hänen vilpittömyytensä oli ilmeinen ja Kitty oli kohta taas sulaa auringonpaistetta. Ihastuttava hymy osoitti hänen antaneen anteeksi.
»Katsokaahan», hän selitti, »olen asunut koko ikäni täällä paitsi kolme vuotta, jotka vietin koulussa. Isä on opettanut minut käyttämään lassoa, ratsastamaan ja ampumaan, sillä se kuuluu meidän elämäämme ja on toisinaan aivan yhtä tarpeellista kuin idässä on tuntea aikataulut, vuokra-autot ja hotellit.»
»Ymmärrän», vastasi Patches kohteliaasti. »Olin typerä, kun en tullut ajatelleeksi sitä. Pyydän anteeksi, että keskeytin. Olitte siis juuri lassollanne ottanut kiinni Snipin, kun se yritti karata — se oli yhtä yksinkertaista kuin käskeä autoa ajamaan Euclid Avenuen numeroon tuhatkaksi — ja siinä nyt olette.»