»Jos hän vain on kyllin voimakas», väitti tyttö. »Mutta naisen täytyy aina taipua toisten ihmisten mielen mukaan.»
Nyt Patches oli varma hänen äänensävynsä uhmasta.
Tyttö jatkoi: »Ettekö voi, jollei elämä täällä tyydytä teitä, lähteä muualle?»
»Kyllä, mutta en minne hyvänsä, mihin haluni minua vetäisi. Kenties joku sheriffi etsii minua. Kenties olen karannut vanki. Kenties — oh, tuhansia seikkoja!»
Tyttö ei voinut vakavuudestaan huolimatta pidättää nauruaan.
»Mitä hullutuksia!»
»Miksi niin, hullutuksia? Mitä te ja ystävänne tiedätte minusta?»
»Me tiedämme, että te ette ole sellainen mies», vastasi tyttö lämpimästi, »sillä», hän epäröi, »sillä te ette kerta kaikkiaan ole sitä maata.»
»Tarkoitatteko kenties, ettei minussa ole miestä kylliksi tehdäkseni pahaa ja joutuakseni vangiksi?» kysyi Patches, eikä Kitty saattanut erehtyä hänen äänensä katkerasta soinnista.
»Mitä ihmettä, herra Patches!» hän huudahti. »Kuinka voitte luulla minun tarkoittavan sellaista? Antakaa minulle anteeksi! Ihmettelin vain, mitä teidänlaisenne hienosti sivistynyt mies saattaa löytää tästä yksitoikkoisesta elämästä? Tiedän uteliaisuuteni olevan anteeksiantamatonta, mutta minäpä sanon teille, että me kaikki ihmettelemme, miksi oikeastaan olette täällä.»