»Ei — ei», keskeytti tyttö nopeasti, »en minä sitä tarkoita — tarkoitan — Phil, kuinka sinä voit tyytyä elämään täällä? Sehän tarjoaa sinunlaisellesi miehelle kovin vähän mahdollisuuksia.»
»Kovin vähän!» Hänen äänensä ilmaisi tytön sanojen osuneen arkaan kohtaan. »Minähän sanoin sinulle, että sinä et tunne täkäläistä elämää. Täällä on kaikkea, mitä mies saattaa toivoa. Täällä on kaikkea, mitä elämä saattaa tarjota — tarkoitan, mikä elämässä on jonkin arvoisia. Mutta luulen», hän jatkoi alakuloisesti, »että sinun on vaikea sitä käsittää — nyt. Se on yhtä vaikeaa kuin saada kaupunkilainen käsittämään, että ihminen ei ole yksinään, vaikka hänellä ei olisikaan suurta ihmisjoukkoa ympärillään. Mutta rakastan tätä elämää ja tyydyn siihen niin kuin hevoset Granite Mountainin harjanteella rakastavat elämäänsä ja tyytyvät siihen.»
»Mutta eikö sinusta joskus tunnu, että sinulla olisi suurempia mahdollisuuksia — etkö joskus toivo voivasi elää siellä, missä —» Hän ei keksinyt sanoja ja vaikeni. Phil sai jollakin merkillisellä tavalla hänen sanottavansa aina tuntumaan niin vähäpätöiseltä.
»Tiedän mitä tarkoitat», vastasi Phil. »Tarkoitat, eivätkö hevoset toivo voivansa asua hienoissa talleissa, missä tusinoittain miehiä niitä palvelisi, ja kantaa selässään komeita, kullalla kirjattuja satuloita ja tanssia kaduilla tuhatpäisten ihmisjoukkojen ihailtavina? Ei, hevosilla on enemmän järkeä. Vain ihminen voi tehdä itsestään narrin. On yksi ainoa asia, joka saisi minut alistumaan siihen, ja sinä tiedät, mikä se on.»
Hänen viimeiset sanansa taittoivat hänen sanojensa kärjen, ja Kitty vastasi hellästi: »Sinä olet katkera tänä iltana, Phil. Se ei ole sinun tapaistasi.»
Mies ei vastannut.
»Onko jokin tänään mennyt hullusti?» intti tyttö.
Phil käännähti äkkiä hänen puoleensa ja hänen sanoissaan paloi harvinainen hehku. »Näin sinut tänään kartanolla — sinun lähtiessäsi kotimatkalle. Sinä et edes katsahtanut aitaukseen päin, missä tiesit minun olevan työssä, ja se kirveli sydäntäni. Kitty, rakas tyttö, emmekö enää koskaan saa takaisin entisiä päiviä?»
»Vaiti, Phil», sanoi Kitty kuin olisi puhunut pikkuveljilleen.
Mutta Phil jatkoi herkeämättä. »Ei, tänä iltana puhun suuni puhtaaksi. Siitä lähtien kun palasit kotiin, olet kieltäytynyt kuuntelemasta minua — sinä olet pakottanut minut vaikenemaan. Tahdon, että sanot minulle, muuttaisiko se asian, jos minä olisin Honourable Patchesin kaltainen.»