»Mutta meidän on pidettävä silmällä toistakin seikkaa tänään», jatkoi Phil muutamien minuuttien jälkeen, »ja se on niin sanottuja merkkipuolia. Olettakaamme, että haluaisin lisätä Neljä-Viiva-M:n karjaani, enkä pitäisi kovin tarkkaa väliä keinoista. No niin, minä sattuisin näkemään merkitsemättömän Pata-Koukku-S:n vasikan, jonka kernaasti ottaisin, mutta johon en vielä uskalla polttaa merkkiäni, koska se on liian nuori jättääkseen lehmän. Jos odotan siksi, kunnes se on ehtinyt kasvaa suuremmaksi, niin joku Jim Reidin miehistä voi merkitä sen, enkä minä voisi koskaan muuttaa Pata-Koukku-S:n merkkiä omakseni. Sen takia leikkaan sen korviin oikean omistajan merkit, mutta jätän polttomerkin panematta. Silloin se on merkkipuoli. Jos Pata-Koukku-S:n miehet näkevät sen, niin he huomaavat, että sen korvat on merkitty aivan niin kuin pitääkin, ja useimmassa tapauksessa he olettavat ilman muuta, että sillä on myöskin oikea polttomerkki lonkassaan, ja antavat sen olla rauhassa. Ennen ensi kierrosta etsin vasikan taas käsiini, ja jos se nyt on kyllin suuri erotettavaksi lehmästä, ei minun tarvitse muuta kuin muuttaa sen korvamerkit ja polttaa oma merkkini sen lonkkaan. Minä en tietystikään saa kaikkia merkkipuoliani, mutta ainakin suurimman osan. Jos karjankierroksessa ilmestyy kovin paljon merkkipuolia, on hyvin luultavaa, että joku on liian ahkerasti käyttänyt veistään. Me saimme viime kierroksessa koko joukon merkkipuolia aitaukseen», hän päätti tyynesti.
Muistaen pikku Billyn sanat Nick Cambertista ja Yavapai Joesta ja vieraiden ratsastajien keskustelun kartanossa Patches huomasi edistyvänsä tiedoissaan maasta ja sen asujamista.
Tullessaan laitumelle huomasivat miehet, että suuri osa karjasta kärsi Arizonan pahinta karjatautia, pattimatoja. Nämä ovat, kuten Phil selitti Patchesille heidän juottaessaan hevosiaan lähteellä, erään likakärpäsen toukkia, jotka elävät karjan ihossa ja varsinkin haavoissa. Lukemattomat vasikat, jotka eivät vielä olleet täysin parantuneet polttoraudan jäljeltä, kärsivät niistä, ja jollei niitä hoidettu huolellisesti, tuotti tauti karjanomistajille suurta tappiota.
»Kuulkaahan, Patches», sanoi paimen hänen tottuneen silmänsä heti huomatessa apua tarvitsevat eläimet. »Sanonpa teille, mitä meidän on tehtävä. Ajamme lauman aitaukseen ja te voitte kehittää lassovyyhtinne.»
Ja niin Patches sai oppia sekä puhdistamaan toukkien saastuttamat haavat kloroformilla että käyttämään paimenen välttämättömintä työkapinetta, lassoa.
»Mitä nyt?» kysyi Patches viimeisen vasikan syöksyessä hänen avaamastaan veräjästä etsimään emoansa.
Phil katsahti kumppaniinsa ja nauroi. Honourable Patches osoitti ilmeisiä merkkejä epätoivoisista pyrkimyksistä oppia heittämään lassoa. Hänen kasvonsa olivat tomun ja mullan tahraamat, hiukset sekaiset ja vaatteet yltä päältä likaiset. Mutta hänen silmänsä loistivat ja hänen ryhtinsä oli reipas ja hilpeä.
»Mikä nyt on?» hän kysyi hymyillen onnellisena. »Mitä nyt taas olen tehnyt hullusti?»
»Te olette kunnostautunut tänään», vastasi Phil. »Tulin vain ajatelleeksi, että ette kovinkaan muistuta sitä miestä, jonka tapasin Metsärajalla muuanna iltana.»
»Enpä voi sanoa omasta mielestänikään paljon muistuttavani häntä», vastasi Patches.