"Rouva hyvä," sanoi Theodor, "suokaa anteeksi, mutta en voi olla ajattelematta englantilaisen kirjailijan lausetta, että naisten todeksinäyttäminen tavallisesti sisältää yhtä suuressa määrässä runollisuutta kuin Thomas Mooren värssyt. Runollisuus on tietysti aina hyvin suloista, vaikkei sillä ole juuri mitään statistillista arvoa."
"Minä en näe tässä mitään poesiaa," vastasi vaimoni.
"Orjuushan on yleissääntöjen mukaan poistettu — sen parhaimmilta suosijoiltakin."
"Kyllähän kuvittelemme itsellemme poistaneemme paheen siinä, missä vaan olemme sen ilmeisen muodon muuttaneet. Orja ei enään ole kenenkään omaisuus mutt' ei hänellä myöskään ole kenenkään suojaa. Työtä hän ei halaja tehdä, eikä se ole hänen syynsä. Orjuus on opettanut hänelle että työ on pahe, josta itsekunkin tulee koettaa päästä. Ainoa, jonka he entisiltä herroiltaan oppivat on se, että työ on häpeällistä, ja siksi pitävät laiskuutta vapauden lipun-kannattimena. Enkö minä ole vapaa? Eikö minulla ole yhtä suuri oikeus, kuin kellä tahansa olla työtä tekemättä? Se joutuu heidän sota-huudoksensa. Se eikä muu mikään on loppupäätös orjain vapauttamisesta. Meidän aineellinen edistymisemme on liikanaisissa setelipakoissa, määräämättömässä valtiolainassa, hurjassa yrityshimossa ja vielä hurjimmassa ylöllisyyden himossa, joka tekee että jokainen elää ylöllisemmästi kuin hänen tulonsa sallivat ja halveksii avuja, säästäväisyyttä ja yksinkertaisuutta.
"Sanalla sanoen," Jenny päätti, "koko maan häviö on lähellä. Mutta jos nyt todella olisi niin säikähdyttävän pahasti, kuin te tahdotte luulotella, niin ette suinkaan saisi istua tässä teetämme juomassa, eli leikkiä croquet-peliä meidän kanssa koko iltapäivän, sen sijasta tulisi teidän pukeutua säkkiin ja tuhkaan, ja kulkea maata alas, maata ylös huutelemassa, vielä neljäkymmentä päivää, ja Ninive on hukassa.
"Niin tosiaankin," sanoi Theodor, joka ei voinut olla hymyilemättä, "mutta tiedättehän, että myöskin sanotaan: 'Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme.' Päälle päätteeksi olemme vasta tiellä turmiotamme kohti ja vielä viipyy vähän aikaa ennenkuin joudumme haaksirikkoon. Tämä kakeluunin ympäristö on kuin rauhaisa ja levon-omaava saari levottomuuden valtameressä, ja teidän tee-leipänne ovat väittämättä ensimäiset laatuaan. Haluaisin vielä maistella niitä, jos tahtoisitte siirtää minulle leivos-korin."
"Tekisi mieleni olla siirtämättä sitä," sanoi Jenny, "onko tuo täyttä totta? Miten voi tuommoisella uskolla elää? Minä sitä en voisi, sen tunnen."
"Tyttöseni," sanoin minä, "ystävämme tekemä kuvaus on totuus, maalattu maan mustilla eikä valoisilla väreillä. Kaikki paha, jonka hän mainitsee, löytyy täällä, mutta hyvän, joka sitä vastaa, on hän jättänyt pois. Esimerkiksi kaupan ja elinkeinojen suhteen, osoittavat vuosikertomuksissamme numerot enenevää menestystä ja tiheään kertovat sanomalehdet keksintöjä ja parannuksia tehdyn lukuisasti, niin lukuisasti kuin on tähtiä taivaalla."
"Voi olla," sanoi Theodor epäröiden, "mutta valtioluettelot tuovat toisenlaisia lukuja näytteille.
"Se on kyllä uskottavaa," sanoin minä, "sillä vielä löytyy meillä ylenmäärin raakuutta, jota intelligentti pyrkii perkkaamaan pois."