"Niin isä kulta", sanoi Jenny; "minun on alistuminen."
V.
Tulen kohentaminen.
Meillä on kotona hauska tapa, jota sanomme tulen kohentamiseksi. Tuokio ennen maatapanoamme vetäydymme liki toisiamme viimeisten hiilosten ja kekäleitten ympärille, joita liikutamme ja kohentelemme, saadaksemme muutamia tulenkieliä ja leimuja jäähyvästiksi. Ja silloin heltiää kielten side. Kerromme kutsujaisista, — keskustelemme kirjoista, joita olemme lukeneet, vaihdamme ajatuksia ihmisluonteista — lausumme mielipiteitämme kaikenlaisista eri aineista, esteetillisistä, uskonnollisista, jopa tieteellisistäkin — tilapäinen kuulija varmaan ihmettelisi kuullessaan tätä iltapakinoimista. Väliin innostumme niin keskustelemaan, että joka tulenkipuna kerkiää sammua uunissa, ja vasta tuntiessamme olkapäittemme värisevän vilusta muistamme maatapanoa.
Luettuani viimeisen kirjoitukseni, oli meillä taas "tulen kohentaminen", — Jennyllä, Marialla, Rob Stefensillä ja minulla, — vaimoni istui yhä työskennellen pöydän ääressä takanamme.
Jenny tietysti aloitti puheen.
"Mutta sano, mitä sanonetkin, isä, minusta olisi hyvä aisti rahan yhteydessä parempi kuin yksin. Ihailen suuresti aistikasta kokonaisuutta, kirjoja ja taideteoksia, mutta luulen niiden esiintyvän vielä edullisemmin hienossa ympäristössä."
"Kuka sitä vastaan väittää?" sanoin. "Olipa minulla kultatynnyri, josta kolikoita ammentaa, kylläpä ei kävisi vaikeaksi huoneita sisustaa ja somistaa. Sama aisti, joka senteillä ja hopearahoilla luo kodin ihanaksi, saa tietysti vielä suurempia aikaan dollareilla ja kultarahoilla. Puhuinkin vähävaraisista ja niistä, joilla ei ole rikastumisen toivoa, mutta kumminkin kaipaavat kaunista kotia; ja väitän, että kauneutta pitää kunnioittaa, rakastaa ja hellyydellä hoitaa, — väitän, että kauneus on halpaa, halvin asia kodissasi, sillä monessa suhteessa se korvaa rahamenoja. Jos nainen, jolla on kauneudenaistia, asettaa huoneeseen tuoksuavia kukkia, kauniita kasveja, muutamia puupiirroksia hauskoissa kotitekoisissa puitteissa, kuvanveistoksia ja hyvän valikoiman kirjoja, on vaikutus usein niin lämmin ja viehkeä, että poistut huoneesta huomaamatta, että nojatuolin tyyny oli kulunut ja sohvapöydän pinta täynnä naarmuja.
"Minulla on ystävänä koulunjohtajatar, joka eleskelee pienessä mökissä. Ilman kauneudenjumalattaria olisi se hyvinkin kurja ja viheliäinen, mutta hiukkanen kukkaissiemeniä sekä puhdistus ja kitkeminen keväällä teki sen niin suloiseksi olinpaikaksi, että ohikulkijat vastustamattomasti jäivät sitä katselemaan. Vesitynnyri räystään alla vaivasi alussa hänen kauneutta rakastavaa sieluaan, mutta se oli välttämätön paha, sillä siitä ammensi hän kaiken pehmeän veden, minkä tarvitsi taloudenhoitoon. Mutta herättipä muuan sulotar hänessä oivan ajatuksen. Hän istutti elämänlankoja tynnyrin pohjan ympärille, naulitsi pikku nupeja sen ylireunaan ja pingoitti lankaa pitkin tynnyrin sivuja alhaalta ylös. Jonkun viikon kuluttua pujotteleiksivat pitkin lankaa kukkivat köynnökset. Joka aamu puhkesi niissä uusia monivärisiä kukkia, joiden tuulessa huojuvat haarat kuvastuivat veteen. Vesitynnyristä tuli niinmuodoin oivallinen puutarhan kaunistus naapurien suureksi huviksi ja hauskuudeksi."
"Niin", sanoi Jenny, "mutta kaikilla ei ole äidin taitoa kukkainhoidossa. Muutamille ne onnistuvat, toisille ei. Ei kukaan saa selville, mitenkä äiti kukkiaan hoitaa, mutta aina ne ovat raittiit, rehevät ja uhkeat, ne kukkivat hänen määräyksestään ja versovat aivan hänen mielensä mukaan. Toiset ihmiset taas puuhaavat ihmeesti kukkiensa vuoksi, sirottavat niihin tuhkaa ja pesevät niitä jos jonkinlaisilla vesillä saamatta niitä viihtymään. Täti Suruton esim. ostaa alinomaa kasveja kasvihuoneista, mutta ne kellastuvat, pudottavat lehtensä ja ovat niin viheliäisen näköiset äidin kukkasten yhä rehottaessa."