"Toivottavaa olisi, että sunnuntai olisi lapsille ilonpäivä. Uudet vaatteet, päähineet ja jalkineetkin, jotka lapsia niin ilahuttavat sunnuntaisin, tekevät hyvän vaikutuksen. Ne merkitsevät päivän juhlaksi, ja parempi on, että lapsi odottaa sunnuntaita pienten uusien kenkiensä vuoksi, kuin että hän vihaisi ja pelkäisi sitä sen väsyttävän pakon tähden. Antakaamme heille suurinta vapautta, samalla istuttaen heidän mieliinsä käsitystä päivän pyhyydestä. Tahtoisin että sunnuntai olisi lapsille kiitosjuhlana, eikä päivä, jolloin ovat kieltäymykseen ja jäykkään pakkoon tuomitut."
"Niinpä niin, tietysti", Rob sanoi, "mutta minä muserran aina Marian sydämmen, lukemalla sunnuntaina mitä mieleeni juolahtaa. Minun käsitykseni mukaan se, mikä on vahingoksi sunnuntaina, ei maanantainakaan ole hyväksi ja päinvastoin."
"Emme saa sitoa toisten ihmisten vapautta", minä virkoin, "kristinuskon jalo henki ei velvoita meitä mihinkään rajoituksiin sunnuntain suhteen. Tämä päivä on annettu käytettäväksemme samoin kuin raha, jonka hyvä isä antaa lapselleen sanoen:
"'Tässä saat, ota tämä, ja käytä se hyvin.' Poika, joka tuntee isänsä, tietää mitä isä tarkoittaa tällä sanalla, mutta rahan käyttäminen on hänen oman arvostelunsa alainen.
"Jos ihminen luulee että se tai tämä kertomus on hänelle kehittävää, lukekoon sen ja elköön häntä siitä moitittako. Vaikea on ihmisten eri luonteisiin nähden päättää, mikä on heille uskonnollista lukemista, mikä ei. Muutamiin vaikuttaa historian ja tähtitieteen tutkiminen enemmän uskonnollisesti kuin saarnan lukeminen. Väliin ovat aivot ja hermot sellaisessa väsymyksen ja rasituksen tilassa, että ne tarvitsevat keveämmän kirjallisuuden suomaa lepoa ja vaihtelua. Asiain näin ollen seuratkaamme tätä tarvetta. Tarvitseehan sielu kuten ruumiskin virkistystä."
Vanhin tyttäreni virkkoi tähän: "antaisitko lasten ja nuorison lukea romaaneja sunnuntaisin?"
"Yhtä hyvällä syyllä voisit kysyä: sallitteko heidän puhella muitten ihmisten kanssa sunnuntaisin? Mutta koska nyt ihmiset ovatkin sangen erilaisia, riippuu tämä siis siitä, minkälaisia he ovat. Toiset ovat kevytmielisiä ja pintapuolisia, toisilla on huonot periaatteet ja toisten vaikutus nuorisoon taas on kauttaaltaan hyvä. Niinpä romaanikirjatkin. Toiset ovat tyhjiä, toiset suorastaan vahingollisia ja vaarallisia, toiset taas siveelliseen ja uskonnolliseen henkeen kirjoitetut. Kun aine niissä on usein vilkkaasti ja hauskasti esitetty, tekevät ne lapsiin paljon syvemmän uskonnollisen vaikutuksen kuin pitkäveteiset saarnat ja esitelmät konsanaan. Kristuksen vertaukset ovat riittävänä todistuksena siitä, että runollisuus on usein paikallaan uskonnollisessa opetuksessa. Hyvä, uskonnolliseen henkeen kirjoitettu romaani tai runo, jonka miettimällä luemme, tuottaa aivan yhtä suurta hyötyä meille kuin mikään muu uskonnollinen kirja tahansa."
"Mutta" sanoi Maria, "etkö luule, isä, että liiallinen romaanin lukeminen saattaa olla vahingoksi?"
"Luulen kyllä", minä sanoin, "mutta kaiken tällaisen lukemisen suurin vaara on siinä, että se on niin pintapuolista, joten sielu tottuu huolettomuuteen ja laiskuuteen. Nuorisomme, lukee eniten vain huvikseen, ilman minkäänlaista todellista tarkoitusta silmämääränään. He antavat huolettomina virran huuhtoa ajatuksiaan, virran, joka ei jätä jälkeensä mitään hedelmiä tuottavaa ainetta, mutta alituisessa kuluttamisessa vie mukanaan ajatusten hyvän maaperän.
"Tällaisen lukemisen harjoittamista tekisi minun mieleni kieltää, eikä ainoastaan sunnuntaisin, vaan myös maanantaisin, tiistaisin ja kaikkina päivinä. Vastustamatta mitään erityistä kirjallisuutta sunnuntain luvuksi, esittäisin yleensä sääntönä että kaikki vain ajanvietoksi tapahtuva lukeminen, ilman minkäänlaista jalostuttavaa tarkoitusta, olisi vältettävä. Lukemista vastaan, joka ei synnytä mitään vakavia ajatuksia, mutta joka kuluttaa voimaamme ja intoamme, saattaen meidät pyhäpäivänämme turhia haaveilemaan, sitä lukemista vastaan tekisi minun mieleni sotia.