"Niinpä kyllä", virkkoi Rob, "mutta eikö sinusta sunnuntain vietossa ole paljon joutavaakin."
"Mutta kuinka saamme selville, mikä on joutavaa ja mikä ei?" kysäsi
Maria.
"Käsittämällä päivän merkitystä", sanoin. "Minä käsitän sunnuntaita hyväksi, isälliseksi lahjaksi ihmisille, päiväksi, joka on erityisesti määrätty hänen siveellisen luontonsa kehittämiseksi. Sen tarkoituksena ei ole yksin ruumiillinen lepo, mutta myöskin siveellinen jalostuttaminen. Ruumiillinen lepo on juuri tämän tehtävän täyttäminen. Koko ihmissuku tuntee kipeätä parantumisen tarvetta, puhdistumisen ja henkisemmäksi tulemisen tarvetta, koko ihmiskuntaa uhkaa vaara vaipua ainoastaan eläimelliseen elämään aineellisten ponnistusten ja kevytmielisten huvitusten sortamana. Sananparren, 'asioita, jota voi toimittaa milloin tahansa, ei toimiteta koskaan', voi hyvällä syyllä sovittaa koko ihmiskuntaan. Siksipä taivaallinen isämme määräsikin yhden päivän korkeampien sielunvoimiemme kehitykseksi. Siksipä pitäisikin meidän sunnuntaina välttää kaikkia toimia, jotka ovat ristiriidassa Jumalanpalvelukselle ja sielunkehitykselle pyhitetyn päivän kanssa. Kaikissa perhetoimissa pitäisi tätä ottaa huomioon."
"Ja tarjota esim. kylmää päivällistä sunnuntaina", Rob virkkoi. "Se on ensimmäinen pykälä Marian uskonkappaleissa."
"On epäilemättä hyvin laupias ja hyvä työ vapauttaa keittäjäkin päiväksi kyökin kuumuudesta antamalla hänelle lepopäivän. Samasta syystä minua haluttaisi, mikäli mahdollista, supistaa sunnuntaina matkustamiset ja julkiset työt. Kuuluvathan näissä töissä tarvittavat lukuisat kädet ihmisolennoille, joiden oikeus sunnuntain laupiaasen lepoon on yhtä selvä kuin heidän ihmisyytensäkin. Olkoon heilläkin oma päivänsä, jolloin saattavat luoda silmänsä taivasta kohti."
Nyt puuttui vanhin naimisissa oleva tyttäreni, joka tähän asti oli ollut vaiti, puheesen.
"Mutta entäs pienokaisemme, niissähän se vastus on. Mikä työ pitää niitä alallaan sunnuntaisin! Jos siihen rupean, ei minulla itselläni ole mitään pyhärauhaa. Jos minun pitää puhella heidän kanssaan tai pidättää heitä leikkimästä, on sunnuntai pahin työpäiväni."
"Anteeksi, missä kohdassa raamattua kielletään lapsia sunnuntaisin leikkimästä?" sanoin. "Meitä kielletään työtä tekemästä, ja tiedämme syyn siihen, mutta hyppiväthän karitsat ja laulavathan leivosetkin sunnuntaina; niinpä ei lapsiltakaan, jotka vielä ovat puoleksi pikkueläimiä, voi vaatia että he viettävät sunnuntaita samoin kuin me kehittyneimmillä sielunvoimillamme. Opettakaamme heille uskontoa miellyttävässä, iloisessa muodossa, niin paljon kuin he väsymättä jaksavat sulattaa, ja pidättäkäämme heitä sitten muita häiritsemästä. Sanottakoon heille näin: 'Tänäpäivänä on meillä isoilla ajateltavana paljon kaunista ja ylevää, joka on meille hyvin tärkeätä, mutta te olette lapsia, te ette osaa lukea, ajatella, ettekä nauttia sellaisista asioista vielä, leikkikää sievästi ja somasti, älkää meitä häiritkö'.
"Se ei estä meitä ottamasta lapsia mukaamme kirkkoon, sillä se on hyvä tapa. Ja jos saarna on pitkä ja heidän käsitykselleen vaikea, saatamme pistää heidän käsiinsä pieniä sunnuntaikouluvihkosia. Onhan kohtuullista, että aikuisten tyydyttäessä sielunsa tarvetta, lapsetkin tekevät sitä omalla tavallaan, elleivät he ketään häiritse.
"Pyhäkoulu on lasten kirkko, ja onneksi näkyy se vuosi vuodelta kehittyvän hauskemmaksi. Minua suuresti miellyttää viime aikoina käytäntöön tullut tapa kaunistaa kouluhuonetta kasveilla, kukkasilla ja tauluilla lasten silmien viehätykseksi. Mitä enemmän tätä tapaa harjoitetaan, sitä miellyttävämmäksi tulee vuosien kuluessa sunnuntaipäivän muisto.