Kun moitit — tee se harvoin ja aina kahden kesken — niin sano tyynesti ja ystävällisesti ja niin hienotunteisesti kuin voit. Lasten ja palvelijain moittiminen toisten kuullen on kerrassaan sopimatonta. Ylpeyttä, uhkaa ja itsepäisyyttä sillä tavalla herätetään, mutta kahden kesken annettu neuvo kiitollisena huomioon otetaan.
Yleisenä sääntönä tahtoisin muistiin teroittaa, että lapsia on aina silloin kohdeltava samoin kuin aikuisiakin; he ovat yhtä arkatunteisia ja tarvitsevat yhtä paljon hienotunteisuutta kuin aikaihmisetkin.
Kun me viimein olemme päässeet niin pitkälle, että huomaamme ja tunnustamme sen hyvän, joka on ystävissämme, lapsissamme, palvelijoissamme ja sitä kaikissa olosuhteissamme silmällä pidämme, joko meidän sitten on kiitettävä tai moitittava — silloin olemme ottaneet kiinni ja surmanneet yhden pikku ketun, joka on turmellut monta nuppua viinimäessämme.
II.
Ärtyisyys.
Joulukiireestä se alkunsa sai, siitä olen varma. Kerron koko tapauksen.
Meillä on aina pidetty kaikellaisia juhlia suuressa kunniassa; mutta vuoden kaikista juhlista on kuitenkin iloinen joulu aina vienyt voiton.
Monet viisaat ja oppineet ovat tosin paljon vaivaa nähneet koettaessaan todistaa, ettei se suuri tapaus, jota me jouluna vietämme, ole tapahtunutkaan joulukuun 25 päivänä. Mutta jos niin olisikin, niin mitä se meitä liikuttaa? Jos kerran niin suuri, niin riemuisa tapaus on tämän maan päällä tapahtunut, niin on se varmasti muistojuhlan viettämisen arvoinen. Mehän vietämme juhlaa Vapahtajan syntymisen muistoksi, emme sen ajan muistoksi, jolloin hän syntyi. Ja jos kaikki kristityt, vaikka ovatkin tuhansista asioista kiistelleet ja väitelleet, sittenkin ovat jo yhdeksättätoista vuosisataa viettäneet joulukuun 25 päivää rauhan juhlana, kuka rohkenee juurtuneen tavan hävittää ja historiallisten arvelujen takia hylätä joulun rauhantervehdykset?
Meillä on joulua aina suurena juhlana vietetty ja varsinkin lapset, niin kauvan kuin he pesässämme viihtyvät, ovat odottamalla joulua odottaneet ja kilvan koettaneet, kuka ensiksi saa hauskaa joulua toivottaa.
Koko suku, pojat ja tyttäret olivat perheineen ja pienokaisineen täksi jouluksi kokoutuneet komealle ja ihmeelliselle joulukuusellemme, jonka hommaamiseen ja koristamiseen oli vaimoltani, Jennyltä ja minulta mennyt viikkokauden päivät. Jos pikku ipanat kuvittelevat joulupuun yhdessä yössä itsestänsä kasvaneen, niin tietävät he siitä ihan yhtä paljon kuin useimmista muistakin siunauksista, joita heille pikku sirpeloille satamalla sataa. Onpa siinä puuhaa ja hyörinää, nousta ja laskeutua, kiivetä ja kurotella, sitoa ja purkaa, muuttaa ja vaihtaa lukemattomia kertoja kyntteliä ja kultapallosia ja kaikellaisia kiiltäviä koristuksia, kohotella ja taivutella kankeahkoja oksia ja saada kynttelit kestämään suorassa!