Häjy! Sovitin itseeni tuon vanhan, sattuvan sanan koristelematta sitä alakuloisuudeksi tai haluttomuudeksi tai hermostumiseksi, joilla nimityksillä me kristityt mielellämme peittelemme luonteemme pikku syntejä.
— Tässä istut nyt, sanoin itselleni, — sinä, kirjailija, jolla on taipumusta hermostumaan ja jonka ruuansulatus on huonossa kunnossa, ja kuitenkin olet syönyt kuin merimies tai maanraataja. Sinä olet rasittunut hyöriessäsi ja pyöriessäsi parin viikon aikana kuin poikanulikka. Olet nukkunut säännöttömästi ja seurauksena on ollut, että kymmenessä päivässä olet tuhlannut kymmenen viikon voimat aivan kuin nuori, ajattelematon hurjastelija. Et mitenkään voi olla iloinen ja tyytyväinen niin paljon tuhlattuasi eikä mikään näytä sinusta samallaiselta kuin terveenä ja voimissasi ollessasi. Luoteen aikana emme näe muuta kuin inhottavan pahanhajuisen liejukon eikä sitä enää voi muuksi muuttaa. Mutta sinä voit hillitä itsesi — sinä voit saada selville, mikä sinua vaivaa — sinä voit olla sälyttämättä vaimosi, Jennyn ja Hallin niskoille joulunaikuisen kohtuuttomuutesi seurauksia, joita juuri kärttyisinä nuhteina, pisteliäänä arvosteluna ja vihaisina sysäyksinä olet heille purkanut.
— Tule tänne, Halli, tule! sanoin minä ojentaen käteni Hallille, joka makasi huoneen etäisimmässä nurkassa, tarkkaavasti minua katsellen. — Tule tänne, Halli-parka, ja sovitaan pois! Kas niin, kas niin! Olikos isäntäsi paha? Olipa kyllä, hyvin häjy olikin. Mutta nyt se on kaikki sovittu, eikö niin, poikaseni?
Ja Halli oli aivan katkaista selkänsä ja repiä minut palasiksi iloansa osottaessaan.
— Entäpäs sinä, pikku käpyseni, sanoin Jennylle, olen suuresti kiitollinen avomielisyydestäsi. Elä ole milläsikään tyhmistä nuhteistani ja pane niin paljon lankojasi laatikoihini kuin ikinä haluat.
Niin minä sovin kaikki — pyysin anteeksi oivalliselta vaimoltanikin, joka minut niin tarkoin tuntee, ettei ollut tietävinäänkään ärtyisyydestäni eikä huonosta tuulestani, vaan kohteli minua tyynesti ja tasaisesti kuin pientä lasta, jolle on puhkeamassa uusi hammas.
— Tietysti minä tiesin, miten asian laita on; elä nyt enää siitä puhu, hän keskeytti, kun pyytelin anteeksi. Kyllä me toisemme hyvin ymmärrämme. Mutta jostain minä sinua muistuttaisin: sinun kirjoituksesi pitäisi olla kohta valmis.
— Se on totta, minä vastasin. Ja niinkuin muutkin suuret kirjailijat minäkin muutan rahaksi omat syntini ja kirjoitan toisesta pikku ketusta, jonka nimi on:
Ärtyisyys.
Ärtyisyys on vieläkin suuremmassa määrässä kuin moni muu mielentila lihan synti. Se ei ole syntynyt sielussa niinkuin kateus, viha, kosto ja monet muut samallaiset, vaan on se aiheutunut ihan ruumiillisista syistä. On ihmisiä, joilla on sellainen ruumiinrakenne, sellainen hermosto, ettei enkelikään sellaisissa olosuhteissa jaksaisi muuta kuin korkeintaan kärsivällisesti sitä kestää. Se on hermostunutta kidutusta; ja ne kärsimykset, joita sen onneton uhri toisille tuottaa, ovat yhtä hyvin sairauden seurauksia kuin vesikauhuisen raivo ja pureksimishalu.