— Minä puolestani luulen, sanoi vaimoni, epäkohteliaisuuden kotirauhan vaarallisimmiksi hävittäjiksi. Ihmiset eivät osota läheisimmilleen samaa huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, jota he tuhlaavat vieraille.

— Hyvä rouva, sanoi Robert Stephens, minä olen toista mieltä. Seurustelutavan pakosta ja seuraelämän muodollisuudesta saa kypi kyllänsä jo kodin ulkopuolella. Kotiin tultuaan mies käyttää vapauttaan, riisuu ahtaat saappaansa ja sormikkaansa, pukeutuu aamunuttuunsa ja panee tohvelit jalkaansa, puhelee vapaasti, mitä ajattelee, joka sanaansa niin tarkoin punnitsematta. Kotolaiset toki tuntenevat ja ymmärtänevät toisensa perinpohjin ja suovat siis toisilleen molemminpuolisen vapauden ja vapaisuuden. Ihminen tarvitsee sellaisen paikan, jossa hän saa olla väsynyt, haluton ja äänetön menettämättä siltä sivistyneen nimeä. Koti on se paikka, jossa johonkin määrin voi elää siihen luottamukseen nojaten, jonka on saanut oppiessaan molemminpuolin tuntemaan toistensa hyvät puolet ja arvokkaat ominaisuudet. Eikä ystävysten kesken ole ollenkaan välttämätöntä joka päivä osottaa toisilleen kaikkia niitä kohteliaisuuksia ja huomaavaisuuksia, joita vieraille on osotettava.

— Niin, virkkoi Jenny, kun nuori mies mielistelee nuorta neitosta, niin auttaa hän hänet vaunuista huolellisesti ja estää hänen pukunsa hipaisemastakaan likaisia pyöriä. Mutta kun sopimus on tehty ja rakkaus huipussaan ja hän on hänen vaimonsa, mies istua nököttää hiljaa, pitäen ohjaksista ja antaa vaimonsa laskeutua vaunuista omin neuvoinsa, pääsi miten pääsi. Vaan kylläpä hän osaa olla kohteliaskin. Kas vain, kuinka hän lentää vaunujen luo, kun kaunis neiti Helmikana tulee heille vieraaksi, ja kuinka hän huolehtii hänen puvustaan ja miten kohteliaasti hän auttaa hänet vaunuista!

Luullakseni se riippuu siitä, ettei hän rakasta neitosta eikä neitonen häntä — etteivät he ole mieltyneet toisiinsa. Jos herra on vain sulhanen tai ystävä, niin kiittää hän mitä kohteliaimmin, kun nainen on päärmänyt hänen kaulahuivinsa tai korjannut hänen sormikkaansa. Mutta kussa ikään nainen vain lienee varma miehen rakkaudesta ja mieltymyksestä, niin sanoo mies hänelle ainoastaan:

"Hyvä on; tarkastappas nyt paitojani ja korjaa tuo ratkeama nutussani — elä vain unohda niinkuin eilen."

— Kaiken sen tähden, jatkoi Jenny neiti keikauttaen kaunista päätään, aion olla naimisiin menemättä niin kauvan kuin mahdollista, sillä minusta on paljoa hauskempaa, kun miehet ystävänä ovat huomaavaisia ja kohteliaita, kuin että he aviomiehenä elävät rakkautensa jäännöksillä. Minä en näet ollenkaan halua miehekseni sellaista, joka haukottelee vasten silmiä, lukee sanomalehtiä koko syöntiajan, kun minua haluttaisi keskustella, polttaa sikaria iltakaudet tai lukee itsekseen, kun minä tahtoisin hänestä seuraa, ja katsoo rakkautensa oikeuttavan olemaan kuinka vastenmielinen ja huolimaton tahansa. Jos hän on kaunis, jos hän on hauska, miellyttävä ja kohtelias, niin olen minä mieluummin niiden naisten joukossa, jotka saavat nauttia siitä.

— Aivan niin, Jenny neiti, virkkoi Robert, vaan eipä se ole ainoastaan meidän sukupuolemme, joka avioliitossa näyttää vähemmän miellyttäviä puoliansa. Sirot keijukaiset, jotka meitä niin ihmeesti viehättävät kauniissa, aistikkaissa puvuissaan, ja jotka ovat niin suloiset ja sievät ja vilkkaat ja hurmaavat — minne ne joutuvat avioliiton jälkeen? Jos mies ruokapöydässä lukee sanomalehtiä, niin ehkäpä juuri sen tähden, että häntä vastapäätä istuu uninen ja huolimattomasti pukeutunut nainen, päällä muuttunut aamupuku, joka hänen mielestään kyllä kelpaa vaatimattomassa kotielämässä. Kenties hän on unohtanut kaikki hauskat, pirteät, leikilliset sukkeluutensakin ja pikku kepposensa, jotka muinoin ihastunutta sulhasta niin viehättivät, ettei hän hänen läheisyydessään kuullut eikä nähnyt ketään muita. Sellaistakin voi luullakseni joskus jumalattarille tapahtua. Marianna ja minä emme tietysti omasta kokemuksestamme sellaisista ikävyyksistä mitään tiedä; me olemme mallikelpoinen pariskunta, joka vain pilvistä maailman menoa katselee.

— No, siinä sen nyt näet, mihin periaatteesi vie jokapäiväiseen elämään sitä sovitettaessa, jatkoi Jenny. Jos koti on ainoastaan sellainen paikka, jossa mielensä mukaan saa olla väsynyt ja haluton ja niin vastenmielinen kuin suinkin menettämättä siltä arvoansa, niin luulenpa naisilla olevan paljoa suuremman oikeuden kuin miehillä käyttää sitä vapautta, sillä kotielämän yksinäisyys ja ikävällinen puoli tulee etupäässä heidän osakseen. Vaimohan se on, jonka täytyy valvoa levottoman lapsen kanssa. Ja jollei hän olekkaan halukas pukeutumaan aamuisin niin viehättävästi tai jollei häntä haluta puhella leikillisesti ja sukkeluuksia sanella niinkuin tyttönä ollessaan, niin ei sitä juuri voi hänelle viaksi lukea. Eihän voi odottaakkaan, että perheenäiti ja lapsenhoitaja olisi yhtä hienosti pukeutunut ja yhtä hauska seuratoveri kuin vanhempainsa kotona kaikesta huoletonna elelevä nuori tyttö. Mutta siltä ei ole mielestäni puolustettavissa, että mies laiminlyö ne pienet kohteliaisuudet ja huomaavaisuudet, joita hän osotti ennen naimisiin menoa. Hän on vahva ja terve ja reipas; hän seuraa maailman menoa ja näkee ja kuulee paljon, joka pitää mielen hereillä ja virkeänä; ja todellakin olisi hänen velvollisuutensa naimisissa ollessakin miellyttää ja huvittaa vaimoaan samoin kuin ennenkin avioliittoa.

Sellainen pitää minun mieheni olla, lopetti Jenny neiti, taikka en huoli ketään — ja hyvin onkin se vahinko helppo kestää.

— Vai niin, ilkkui Robert, pitääpä koettaa ajoissa Kaarlo Sedleytä siihen valmistaa.