Sen kaiken tiesi Bird ja sen tähden katsoi syystä kyllä ystävänsä kotoa sopivimmaksi pakopaikaksi. Hän itse tahtoi viedä Elisabetin lapsineen sinne, hän kun ei kylliksi luottanut kuskiinsa, jota paitsi hän tiesi tien sinne kulkevan vaarallista suota myöten, jossa oli vaikea löytää varmaa ja luotettavaa ylipääsy-paikkaa. Ensin täytyi molempain vahvistaa itseään voimakkaalla ravinnolla, Elisabetin jalat, jotka olivat haavoittuneet terävillä jäälautoilla, sidottiin huolellisesti, ja vasta sitte Bird valjastutti hevosen, sanoen kiireellisiä asioita pikaisen lähtönsä syyksi, ja ajoi äidin ja lapsen kanssa pois yön pimeään.
Vastaanotto Van Trompin perheessä oli ihan toivon mukaan. Elisabetia, jolle Bird oli vielä antanut kymmenen dollarin setelin, kohdeltiin hyvin ystävällisesti, ja monta päivää leväten virkistyi hän vähitellen viime ajan tuskasta ja ponnistuksista.
Tällä välin olivat Haleyn palkkaamat orjain ajajat Sampson Loker ja Rikard Marks innokkaasti vakoilleet koko seudun, ja viimein oli heidän onnistunut löytääkin Elisabetin jäljet. He saivat varman selon hänen lyhyestä olostaan Birdin talossa ja seurasivat sieltä pakolaisen matkaa askel askeleelta. Lokerin vainukoirat olivat hyvänä apuna.
Van Tromp sai kohta vihiä orjain ajajain menestyksestä ja mietiskeli itsekseen, mitenkä hän heidän puuhansa saisi paraiten tyhjäksi tehdyksi. Vaikka hän oikeastaan ei peljännytkään heitä eikä heidän apulaisiansa, niin hän kuitenkin oli huolissaan, että Elisabet joutuisi liiaksi ahdistukseen ja siten tapahtuisi haittaa hänen pakenemiselleen. Kohtapa Van Tromp keksikin keinon. Elisabetin piti lapsineen lähteä taas matkalle ja tällä kertaa erään kveekariperheen luo, jossa hän saattoi pysyä vielä paremmin salassa ja helposti myöskin saada sopivaa tilaisuutta matkustaa edelleen. Niin tehtiinkin.
Elisabet saapui onnellisesti kveekariperheen luo. Pian hän tutustui näihin uusiin ystäviin ja iloiset tulevaisuus-toiveet täyttivät hänen sydämmensä.
Kveekarit, vaikka heissä onkin monta omituisuutta, jotka pilkanhaluinen maailma on kaivellut esiin, ovat hyviä ihmisiä ja heidän elämänsä ja käytöksensä perusaatteena on rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Harvinaisen kärsivällisesti sietävät he kanssaihmistensä heikkouksia, ja heidän inhonsa kaikkia raakuuden tekoja ja kaikkea vääryyttä kohtaan on vilpitön. Niinpä kveekarit olivatkin ensimmäiset tarjoomassa karanneille Pohjois-Amerikan orjille turvaa ja suurimmalla ihmisystävyydellä pitämässä huolta heidän pääsemisestänsä vapauteen. Siten he tarkasti tutustuivat orjain ajelijain temppuihin ja toiselta puolen myöskin keksivät keinoja tehdä niitä tyhjiksi. Sitenpä karannut orja, joka uskoi asiansa näiden rauhaa rakastavain ihmisten huomaan, ainoastaan aniharvoin joutui vainoojiensa käsiin.
Tietysti sellainen mies kuin Yrjö tiesi kaikki ne asianhaarat. Ne ystävät, joita hän oli puhellessaan Wilsonin kanssa maininnut ja jotka myöskin olivat auttaneet pakoon hänen kuskinsa neekeripoika Jimin, olivat juuri sellaisia kveekareja. Kuin siis Yrjö sai sopivan tilaisuuden paeta Ohioon, tiesi hän ihan tarkkaan mihin ensinnä kääntyä. Ja kun kveekareilla on oma eri siirtokuntansa ja heillä siten on keskenään paljo yhteyttä, niin Yrjö, saavuttuaan Ohioon, tuota pikaa sai tiedon Elisabetin olopaikasta.
Kuin Elisabetia oli hänen tähänastisten mielenahdistuksiensa mukaisesti valmistettu kestämään suurta iloa, saatettiin Yrjö eräänä iltana hänen suojelijansa asuntoon, ja siellä molemmat puolisot rauhassa riemuitsivat onnellisesta jälleennäkemisestä.
Mutta eivät pakolaisemme vieläkään olleet ihan turvassa. Nyt oli ensinnä saatava heidät Sanduskyyn, joka oli Ohion pääsatama Erie-järven rannalla ja josta heidän sitte oli höyrylaivalla päästävä Kanadaan. Ja nopeasti täytyi toimia, sillä takaa-ajajat eivät suinkaan vitkastelleet, kuten eräs kveekari Pinehas oli saanut tietää. Hänen oli näet äskettäin täytynyt olla yötä eräässä ravintolassa ja silloin hän oli kuullut kahden orjainajajan keskustelun, heidän sitä huomaamattansa. Nämä orjain ajajat olivat juuri Loker ja Marks, ja Pinehas maaten viereisessä, ainoastaan vaateverhoilla siitä erotetussa huoneessa kuuli selvään koko heidän kiinniotto-suunnitelmansa.
Nämä molemmat ajomiehet tiesivät Yrjön karkaamisen ja hänen kiinniottamisestaan luvatun palkinnon ja tahtoivat sen tähden samalla saada käsiinsä hänet kuin Elisabetinkin. He sopivat keskenään siten että päättivät huomenna mennä kveekari Hallidayn asuntoon, joka silloin pakolaisia suojeli, ja oikeuden nimessä vaatia kaikkein heidän poisantamistansa. Yrjön aikoivat he sitte viedä takaisin hänen herrallensa ja pikku Harryn antaa Haleyn asiamiehelle Kentuckyssä sekä nostaa molemmista paikoista luvatut palkinnot. Mutta Elisabetin he aikoivat pitää itse ja omaksi hyväkseen myödä hänet etelään. He toivoivat jotenkin varmasti saavansa tästä kuusi, jopa kahdeksankin sataa dollaria.