Pinehas heti riensi ilmoittamaan sitä pakolaisille ja ryhtyi Hallidayn kanssa kiireimmiten toimiin heidän saattamistansa varten edelleen. Päivän kuluessa oli vielä tullut kaksi muutakin orjaa: Jim vanhan äitinsä kanssa, ja heidän piti samalla päästä Sanduskyyn. Jo ennen puolta yötä istuivat kaikki isoissa vaunuissa täyttä laukkaa ajamassa.
Orjain ajajat joko olivat itse aavistaneet ajettaviensa paenneen taikka heidän ystävänsä olivat heille tuoneet siitä tiedon, sillä aavistamattoman nopeasti saapuivat he Hallidayn taloon ja tuota pikaa saivat myöskin selville, miten asiat olivat. He hyppäsivät heti ratsujensa selkään, jotka olivat heillä aina valmiina, ja läksivät ajaa lennättämään pakolaisten jäljestä, kuin koirat heti etsivät heille oikean tien. Kaksi oikeuden palvelijaa ja muutamia juomakumppaneja oli heillä seurassa.
Orjain ajajain onnistui todellakin saavuttaa vaunut, mutta kuin he pysäyttivät hevoset ja tempasivat ovet auki, olivatkin vaunut tyhjät. Pinehas näet oli takaa-ajon varalta jo edeltä päin etsinyt luotettavan turvapaikan. Se oli ryhmä korkeita, jyrkkiä kallioita, joiden huipulle yksi ainoa niin kapea polku vei, että kahta ihmistä ei siinä sopinut rinnan astumaan. Muilta tahoilta ei siihen paikkaan mistään päässyt. Pinehas astui edeltä, pikku Harry käsivarrella, näyttäen tietä; hänen jäljestään astui Jim, kantaen seljässään vanhaa äitiänsä, ja viimeksi tulivat Elisabet ja Yrjö.
Kohtapa orjain ajajat löysivät koirainsa avulla nämä uudet jäljet. Aamu alkoi jo valjeta, kuin he seurakumppaneineen saapuivat vuoren juurelle. Nyt he suureksi harmikseen huomasivat, että saalis, jonka he jo niin varmaan luulivat saavansa, nyt oli ihan pujahtamaisillaan pois käsistä.
"Tämäpä näyttää pahalta", virkkoi eräs joukosta. "Pelkäänpä, Samp
(Sampson), että tästä saamme vain pitkän nenän."
"Etkö sinä käsitä," vastasi Loker, "että yhtä hyvin kaikki pääsemme ylös, kuin ne karkulaiset ovat päässeet."
"Vaan jospa he aikovat pitää puoliansa. Saattavathan he ihan mielin määrin ampua meitä!" arveli Marks aristellen.
"Narri," pilkkasi Loker, "miten arka sinä olet nahastasi! Luuletko sinä, että noilla neekereillä muka olisi kylliksi rohkeutta tehdä toden perästä vastarintaa?"
"Mutta paha tapaus se sentään olisi", lausui nyt myöskin toinen oikeuden palvelija. "Tiedänpä minä sellaisten mustain miesten välistä tehneen hyvinkin hirmuista tuhoa, enkä minä käsitä, mitä varten minä niin uhkarohkeasti panisin henkeäni alttiiksi."
"Vahinko, että ihonne on valkoinen", ivaili Loker. "Minä astun eteen päin, ja ken ei tahdo olla kurjin raukka maan päällä, hän seuraa minua."