Silloin juuri ilmestyi ylhäälle vuoren reunalle Yrjö ja kysyi levollisella äänellä.
"Hyvät herrat, keitä te olette ja mitä te tahdotte meiltä?"
"Mitäkö me tahdomme!" sanoi Loker naurahtaen. "No, sinua itseäsi, kuten toivomme, ja koko seuruetta, joka on siellä ylhäällä. Etkö sinä muka ole Yrjö, herra Legréen orja Louisianasta?"
"Yrjö minä olen, oikein arvattu, ja eräs Herra Legrée sanoi minua ennen orjaksensa. Mutta nyt minä olen vapaa mies ja seison Jumalan vapaalla maalla."
"O hoh!" ivasi Marks inhottavimmalla tavalla. "Ylpeile vain nyt oikein vapaudestasi; saammepahan nähdä, kuka tässä vapaa on! Meillä on vangitsemiskäsky ja tässä on kaksi oikeudenpalvelijaa. Siis antautukaa hyvällä."
"Ja minä sanon teille, älkää astuko enää askeltakaan, jos henkenne on teille rakas!" huusi Yrjö uhkaavasti. "Meillä on aseita puolustaa itseämme."
"Kyllä me sinut noudamme sieltä alas!" sanoi Loker hammasta purren ja alkoi lähteä astumaan ylös päin, vaan toinen oikeuden palvelija otti häntä kiinni käsivarresta.
"Ei niin kiirettä, herra; ettekö sitte näe, että tuo mies ylhäällä aikoo tehdä uhkauksestaan totta? — No, nuori mies," huusi hän sitte ylös Yrjölle, "mitä sellaisesta puheesta? Näethän, minä ja tämä kumppanini olemme oikeuden palvelijoita. Meillä on puolellamme laki ja voima. Vastustus tekee vain tilasi pahemmaksi."
"Minä kyllä tiedän, että teillä on puolellanne laki ja voima", vastasi Yrjö katkerasti. "Mutta mitä te aiotte? Te tahdotte myödä vaimoni New-Orleansiin, sulkea poikani orjainkauppiaan talliin sekä viedä Jimin vanhan äidin takaisin hänen tyrannilleen. Minut itseni ja Jimin aiotte viedä meidän muka herroillemme takaisin, että meitä ruoskittaisiin ja rääkättäisiin! Malttia hyvät herrat, vielä emme ole teidän käsissänne emmekä…"
Silloin välähti ilmassa ruudin leimaus ja samassa kuului pamaus. Marks oli, pikaista luonnettansa totellen, huomaamatta vetänyt esiin pistoolinsa ja ampunut Yrjöä kohti.