Tuomo katsoi Cassyä hyvin tarkkaavasti.
"Sanoittehan että teillä oli vielä toinenkin lapsi. Ettekö ole saaneet mitään tietoa, mihin Elisabet on joutunut?" kysyi hän.
Cassy pudisti päätään.
"Varmaan tiedän vain sen verran, että hänet on myöty jollekin Shelbylle. Senkin sain kuulla vasta perästä päin Legreeltä. Minä olen usein vaatinut häntä tiedustelemaan, ja viimein hän toikin minulle sanoman, että Elisabet on kuollut herra Shelbyn tilalla."
"Legree on teitä pettänyt", sanoi Tuomo niin jyrkästi, että Cassy heti aavisti siitä jotain erityistä. "Niinpä tietäkää, teidän Elisabetinne elää ja minä itse olen nähnyt hänet kasvoista kasvoihin."
"Elääkö Elisabet!" riemuitsi Cassy hyvin innoissaan. "O puhukaa, puhukaa! Sanokaa, mistä minä hänet löydän."
"Sitä minä, paha kyllä, en tiedä teille sanoa", vastasi Tuomo murheissaan. "Hän karkasi ja Jumala vain tietää, missä hän nykyään oleskelee."
Hän kertoi sitte, mikäli tuskiltaan jaksoi, heikosti ja katkonaisesti Elisabetin vaiheet. Kuin hän puhui Yrjöstä ja ilmoitti hänen juuri olleen joku aika sitte Legreen tilalla, tunsi Cassy vähän sisällistä mielihyvää. Hän varsin hyvin muisti hänet, oli aina osoittanut hänelle hyväntahtoisuutta, jopa viimein auttanut häntä pakoonkin.
Kuin Tuomo päätti kertomuksensa, nousi Cassy ja sanoi tavattoman lempeällä äänellä, joka tuntui omituiselta hänen äskeisen kiihkonsa jäljestä:
"Tuomo, te ette tiedäkään, miten suuressa kiitollisuuden velassa minä olen teille tästä ilosanomasta. Kun nyt tiedän, että lapseni, edes yksi lapseni vielä elää, on omakin elämäni jälleen tullut jonkin arvoiseksi. Minä en nyt jätä mitään keinoa käyttämättä, saadakseni nähdä jälleen tytärtäni, en," — nyt taas leimahti ilmi hänen kiihkonsa — "vaikka minun pitäisikin käydä tuon hirviön ruumiin ylitse! — Voinko vielä auttaa teitä, mies parka?" kysyi hän sitte.