"Siitä asti, kuin se neekerikoira minulta niin kavalasti pääsi karkuun," sanoi hän, tarkoittaen Yrjöä, "minä kyllä pidän auki molemmat silmäni, ja onneton se, joka sitte jälleen minun käsiini joutuu."
Tällä välin oli Cassy tuon keskustelunsa jälkeen, joka hänellä oli Tuomon kanssa, päättänyt karata ja lakkaamatta mietiskellyt turvallista ja varmaa keinoa. Yrjön karkaamistapaa ei nyt enää sopinut käyttää, kun Legree varsin hyvin tiesi sen. Soille ei myöskään käynyt kätkeytyä, ainakaan lähitienoille, sillä sieltä oli koirain helppo löytää. Viimein hänelle yht' äkkiä joutui mieleen uusi ajatus. Niin sen piti käydä ja silloin se oli onnistuva.
Legreen kartano oli vanha, luja rakennus, enemmin keskiaikaisen linnan näköinen kuin tämän seudun tavallisten keveiden rakennusten. Se oli aina niiltä ajoilta, jolloin ranskalaisia ensinnä asettui Louisianaan. Legree oli ostanut sen yhdessä koko tilan kanssa erään ranskalaisen perillisiltä ja kannattanut enimmät vanhanaikaiset huonekalut ylös vinnille. Se ulottui yli koko rakennuksen, oli hyvin monisopukkainen ja sai valoa ainoastaan parista pienestä kattoikkunasta. Yleensä koko vinni oli vähän kammottava ja kokonaan joutunut huonoon maineesen siitä asti, kuin eräs orjavaimo oli, joutuneena Legreen epäsuosioon, suljettu sinne ja sieltä sitte hävinnyt. Ei koskaan saatu tietää, miten hän oli kuollut, mutta aavistettiin, että hänen ruumiinsa oli salaa tuotu alas ja haudattu maahan. Samalla oli levinnyt huhu, että vainaja ei saanut mitään rauhaa haudassaan, vaan kuljeskeli vinnillä, kauheasti valittaen kärsimiänsä kidutuksia.
Raakaluontoisenakin oli Legree pelkuri. Hänen omatuntonsa sitä paitsi sanoi hänelle, että hän oli sanomattomilla rääkkäyksillä kiduttanut viattoman orja paran kuoliaaksi, ja siten hän turhaan koetti haihduttaa tätä syytöstä. Kuin kummittelemisen huhu ensinnä tuli hänen kuuluviinsa, kauhistui hän sanomattomasti. Hän uhkasi jokaista, ken siitä enää vähänkään hiiskuisi, ankarimmalla rangaistuksella ja pysyi itse niin kaukana kuin mahdollista siitä hirvittävästä paikasta. Orjapalvelijatkin varoivat vinnille vieviä rappuja niin, että eivät menneet edes niiden lähellekään.
Siihen perusti Cassy koko karkaamissuunnitelmansa. Hänen makuuhuoneensa oli juuri vinnin alla ja sekin edisti hänen aiettaan. Legree hyvin kummastui, kuin palatessaan kerran huviratsastukselta huomasi Cassyn paraillaan kantavan tavaroitansa alempaan kerrokseen. Isäntänsä kysymykseen, mitä se merkitsi, vastasi Cassy ihan lyhyesti, että hän tahtoi viimeinkin saada kerran maata rauhassa.
"Kuka riivattu sitte häiritsee sinun yörauhaasi?"
"Jos sitä tosiaan tahdotte tietää, niin kyllä se on hyvin helppo sanoa", vastasi Cassy.
"No puhu sitte ja pian!"
Cassy katsahti paljon tarkoittavasti.
"Minä en saa maatuksi siltä alinomaiselta ähkymiseltä, kuin ylhäältä kuuluu. Minusta tuntuu ihan, kuin joku vinnillä kävelisi hitaasti ympäri ja joka askeleella tuskaisesti valittaisi. Kumeita lyöntejä kuuluu myöskin välistä ja sitte kauhistavaa surinaa ja sitä kestää puoliyöstä melkein aamuun asti."