Siitä hetkestä alkaen, kuin Legree oli kiukuissaan surmannut viattoman neekerin, oli hän itsekin perin rappiolla. Mitä moninaisimmat ajatukset ja tunteet riehuivat hänen sisällänsä eivätkä suoneet enää hänelle vähintäkään rauhaa. Päivällä hänelle milloin mikin tapaus muistutti Tuomoa ja yöllä häntä ahdistivat pahat unet. Kummitus myöskin raivosi vinnillä pahemmin kuin koskaan ennen ja salainen kammo, jota näkyi orjain kasvoista, yhä vain enensi hänen kauhuansa.
Eipä ihme, että Legree, huumatakseen synkkiä ajatuksiansa, ryhtyi kaikenlaisiin viihdytyksiin, varsinkin viinan juontiin. Kuukauden kuluessa turmeltuivat kokonaan hänen hermonsa ja aistimensa. Ankara kuume käänsi hänet vuoteen omaksi ja kolmen päivän kuluttua hän jo oli lakannut elämästä. Hän ei kuollut autuaallisesti kuten Tuomo, vaan hirmuisissa houreissa.
Tällä välin oli Cassy ilman vähintäkään vaaraa päässyt pakenemaan. Hänen onnistui päästä Natcheziin ja sieltä höyrylaivaan, joka oli matkalla myötävirtaan alas Ohioon. Sattumalta oli matkustajain joukossa myöskin nuori Shelby, joka juuri oli paluumatkalla Kentuckyyn. Kuin Cassy oli hyvin saman näköinen kuin Elisabet, se ei voinut jäädä Shelbyltä huomaamatta, ja vähäinen tietustelukysymys sai heidät tuota pikaa vilkkaasen keskusteluun. Edvard kertoi Cassylle, mitä tiesi Elisabetin elämästä. Hän oli ennen lähtöänsä Louisianaan saanut Wilsonilta kuulla paon onnistuneen sekä Yrjön ja Elisabetin päässeen yhteen. He olivat, kuten heiltä saapunut kirje ilmoitti, muuttaneet Kanadasta Montrealin, jossa Yrjö oli päässyt työhön konetehtaasen.
Näiden tietojen mukaan Cassyn ei ollut vaikea hankkia tarkempaa selvitystä, ja viikkokauden kuluttua hän jo sai sulkea syliinsä Elisabetin.
Yrjö ei kauan viihtynyt Montrealissa, hän halusi kehittää ja täydennellä tietojansa. Oleskeltuaan neljä vuotta Pariisissa, joll' aikaa hän hankki sangen monipuolisia tietoja, siirtyi hän omaisinensa Liberian vapaasen neekerivaltioon. Siellä vasta hänen kotonsa oli, jossa hän tahtoi elää ja kuolla.
Entä muut tuttumme?
Muistathan, hyvä lukija, vielä Haleyn ja Rikard Marksin? Sellaisille ihmisille ei ole muuta kuin yksi kohtalo. Heille ei ole kääntyminen enää mahdollinen, he joutuvat joko maallisen tai ijankaikkisen koston käsiin Haleyn tappoi eräs neekeri, kuin hän kyllin varakkaana juuri aikoi luopua ammatistansa; Marks kuoli luonnollisella tavalla. Evangeline Clare, suloinen tyttö, jolle Tuomo parka oli kiitollisuuden velassa lyhyestä onnen ajasta, kehitteli kunnon enonsa talossa yhä runsaammin hyviä lahjojansa. Sittemmin hän sai mieleisensä miehen ja yhdessä hänen kanssaan koetti koko ikänsä lievittää ja parantaa orjain tilaa, milloin ja missä vain taisi, ja hänen onnistui myöskin saada vielä äitinsäkin muuttamaan mieltänsä ihmisystävällisemmäksi. Täti Kloe suri suuresti Tuomon surullista kuolemaa ja ainoastaan emäntänsä hellät lohdutukset saivat hänet vähitellen jälleen tyyntymään. Hän koko ikänsä uskollisesti säilytti miehensä muistoa. Entä Edvard sitte? Hän oli, kuten jo oli nuoruudessaankin ollut, lujaluonteinen mies sekä kaikkein kärsiväisten tuki ja turva. Sitenpä hän lienee myöskin tullut onnelliseksi.
End of Project Gutenberg's Setä Tuomon tupa, by Harriet Beecher Stowe