Elisa seisoi juuri ikkunan ääressä, mutta vetäysi salaman nopeudella syrjemmäksi huomattuaan ratsastajien tulon.
Nyt he jo olivat pihalla. Ei ollut aikaa pitkiin mietiskelemisiin, sillä joka minuutti oli kultaa kalliimpi. Siitä huoneesta, jossa Elisa oli, johti ovi virralle päin. Hän otti poikasen syliinsä, syöksi portaita alas ja sitten rantaan päin.
Mutta nytpä äkkäsi orjakauppias jo uhrinsa, astui nopeasti alas hevosen seljästä, huusi seuraajilleen ja hyökkäsi sitten hänen jäljessään, niinkuin jäniskoira otuksensa perässä.
Tänä kauhun hetkenä tuntui Elisasta niinkuin ei hänen jalkansa olisikaan koskettaneet maata. Parissa silmänräpäyksessä seisoi hän jo veden partaalla. Takaa-ajajat olivat aivan hänen jäljissään, mutta ylönluonnollisella voimalla, sellaisella, jota Jumala antaa ainoastaan suurimmassa hädässä oleville, hän hyppäsi sydäntä särkevästi huutaen suurelle jääkappaleelle parin metrin päähän rannasta.
Tämä hyppäys oli niin uskalias ja samalla mieletön, että Haley ja hänen seuraajansa ihan vasten tahtoaan päästivät ihmettelyn huudon ja nostivat käsiään.
Jääkappale ritisi ja ratisi Elisan painon alla, mutta hän ei jäänyt hetkeksikään sinne seisomaan, vaan hyppäsi samaa vauhtia toiselta jääkappaleelta toiselle. Hänen kenkänsä putosivat, sukat menivät pirstaleiksi ja jalat vuotivat verta jättäen verisiä jälkiä jäälle, mutta Elisa ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään, kunnes hän viimein epäselvästi kuin usvassa näki edessänsä Ohion vastaisen rannan ja miehen, joka tarjosi hänelle kättänsä ja auttoi häntä ylös.
”Te olette reipas nainen, ken vaan olettekin”, sanoi mies.
”Pelastakaa ... auttakaa ... piilottakaa minut...”, huusi Elisa. ”Poikani, tämän tässä he ovat myyneet ja katsokaa” – hän osoitti toista rantaa – ”tuolla seisoo hänen uusi isäntänsä.”
”Minä en itse voi tehdä mitään”, sanoi mies, ”mutta tahdon neuvoa Teitä erääseen taloon, jossa saatte kaikkia, mitä nykyisessä asemassanne tarvitsette. Katsokaa, tuossa valkeassa rakennuksessa pääkadun varrella asuu ystävällistä väkeä, he kyllä auttavat Teitä.”
Eikä mies liikoja kehunut. Elisa tuli sydämmellisiin ihmisiin, jotka itkivät säälistä kuullessaan hänen paostaan ja suuresta hädästään ja koettivat häntä kaikin tavoin auttaa. He antoivat hänelle ruokaa ja lämpimiä vaatteita, valmistivat pehmeän vuoteen, jossa hän sai levätä särkeviä jäseniään, ja saattoivat häntä eteenpäin uuteen turvapaikkaan.