Jokaisen uuden tulokkaan kasvot olivat yhtä epätoivoiset ja synkät, kuin edellistenkin. Helliä siteitä oli heiltäkin katkaistu, lapsia ryöstetty vanhempien sylistä ja puolisoja erotettu ikipäiviksi.
Kuta etelämmäksi tultiin, sitä rehoittavammaksi kävi luonto. Rannoilla kohosi tummia sypressejä ja hentoja sokeriruokoja, orangepuut tuoksuivat ja moniväriset kukat muodostivat kauniin kirjavan maton. Etäämpänä häämöttivät suuret pumpuliviljelykset, missä väsyneet orjat tekivät ylenraskasta työtään. Heidän pienet, mitättömän näköiset hökkelinsä seisoivat pitkissä riveissä kappaleen matkan päässä omistajan komeasta rakennuksesta, jota puutarhat ja istutukset ympäröivät.
Tuomo setä katseli kaikkea tätä vakavasti ja kuvitteli tulevaa elämäänsä. Vielä useammin menivät hänen ajatuksensa kuitenkin kotiseutuun. Hän muisteli köynnöskasvien peittämää tupaansa, hän näki Chloen illallishommassa takan ääressä, kuuli poikiensa iloisen naurun ja pienokaisen soperruksen. Mutta sitte taas kaikki nämä kuvat katosivat ja hän näki vaan sokeriruokoviidakot ja kuuli koneen jyskeen.
Osaksi herra Shelbyn vakuutuksien johdosta, osaksi myöskin hiljaisen, luottamusta herättävän käytöksensä johdosta oli Tuomo vihdoinkin päässyt kahleistaan ja sai nyt vapaasti liikkua laivalla. Aina ystävällisenä ja valmisna auttamaan, missä vaan apu oli tarpeen, oli hän voittanut koko laivaväen suosion. Sillä välin, kun ei hänellä ollut mitään erityistä toimitettavaa, istui hän tavallisesti etukannella suurilla puuvillapakoilla raamattu polvillaan. Kun hän vasta vanhoilla päivillään oli oppinut lukemaan, kävi se jotenkin hitaasti häneltä. Mutta hänen kirjansa oli onneksi sitä laatua, josta hyötyy, vaikka sitä verkalleenkin lueskelee. Seuraten sormellaan riviä tavaili hän puoliääneen:
Älköön ..... teidän ... sydämmenne .... murheellinen .... olko .... minun .... Isäni .... huoneessa ... on monta .... asuinsijaa ..... minä menen ..... valmistamaan .... teille sijaa.
Hänen raamattunsa oli täynnä merkkiä ja viivoja, niin että hän aina helposti löysi lempilauseensa, ja nämät taivaalliset lupaukset täyttivät hänen sydämmensä rauhalla ja antoivat hänelle voimia kestämään nykyisen elämän vaivoja.
Matkustajien joukossa oli eräs rikas, nuori mies New-Orleansin kaupungista, nimeltä S:t Claire. Hänellä oli mukanaan kuusivuotias tyttärensä ja eräs naissukulainen, joka hoiti pientä tyttöä.
Tämä lapsi olikin erinomaisen vilkas. Ei ollut sitä sopukkaa laivassa, jonne hän ei olisi pistäynyt. Hänen isänsä ja tätinsä hakivat häntä ehtimiseen; mutta niin pian kun olivat löytäneet, katosi hän jälleen kuin kevyt pilvenhattara kesäiseltä taivaalta, sillä ei kukaan raskinut kieltää häntä liikkumasta tahi rajoittaa hänen vapauttaan.
Kun nokinen lämmittäjä hetkeksi nosti päätään vaivaloisesta työstään, näki hän usein edessään suuret, kauniit lapsen silmät, jotka katselivat häntä sääliväisesti, aivan kuin olisivat peljänneet hänen olevan suuressa vaarassa.
Heti sen jälkeen hymyili peränpitäjä huomatessaan ihanain lapsenkasvojen kurkistelevan hänen koppinsa ikkunasta.