”Isä voisi sinut juuri ostaa”, sanoi Eva vilkkaasti, ”ja jos hän sen tekee, silloin saat hyvät päivät. Minäpä kehoitan häntä jo tänään.”
Samassa pysähtyi laiva puita ottamaan eräällä lastauspaikalla ja Eva, joka kuuli isänsä äänen, juoksi kevein askelin hänen luoksensa. Tuomo taas tarjoutui puita kantamaan ja oli pian ahkerassa toimessa.
Eva ja hänen isänsä seisoivat aivan laivan partaalla paremmin nähdäksensä, kuinka se taas lähtisi liikkeelle. Rattaat olivat jo tehneet pari pyöräystä, kun pienokainen jonkun äkillisen liikkeen johdosta yht’äkkiä horjahti tasapainosta ja putosi päistikkaa veteen. Peljästynyt isä, joka tuskin tiesi mitä teki, oli juuri heittäytyä hänen perässänsä, kun eräs takana seisova kävi häneen kiini ja huomautti, että eräs voimakkaampi auttaja jo oli seurannut lasta.
Tuomo oli seisonut alakannella lapsen pudotessa ja oli samassa silmänräpäyksessä, kun näki hänet vajoovan, heittäytynyt hänen perässään. Hän oli tottunut uimari, suuri ja roteva, jonkatähden lapsen pelastaminen oli hänelle vaan hetken työ. Hän piti itsensä vedenpinnalla, kunnes Eva tuli ylös; sitten hän tarttui häneen ja ui laivaa kohden, josta heti sata kättä ojennettiin lapsukaista vastaanottamaan. Vähän ajan päästä kantoi S:t Claire Evaansa, joka oli tainnoksissa ja jonka vaatteista vesi virtana valui, alas salonkiin.
Seuraavana päivänä läheni laiva New-Orleansia. Kaikki matkustajat olivat liikkeellä. Mitkä kokosivat tavaroitaan, mitkä taas maksoivat laskujaan tahi sanoivat toisilleen hyvästiä.
Alakannella seisoi Tuomo kädet ristissä miettivän näköisenä ja katseli tuon tuostakin erästä ryhmää laivan vastaisella puolella.
Siellä seisoi kaunis Evangeline entistä hiukan kalpeampana isänsä vieressä. Tämä keskusteli juuri parhaallaan orjakauppiaan kanssa Tuomosta. Haley kehui omaisuuttaan aivan pilviin asti saadaksensa hänestä korkean hinnan. S:t Claire hymyili hieman ivallisesti, mutta pikku Eva kuiskasi:
”Osta nyt vaan, sinulla on kyllä varoja ja minä tahtoisin hänet niin mielelläni.”
”Mutta miksikä”, arveli isä.