”Ota tuo kaulaliina päältäsi.”

Koska tämä oli milt’ei mahdotonta Tuomolle, jonka kädet olivat raudoissa, tempasi Legree sen itse hänen kaulastaan ja pisti taskuunsa.

Sitte hän avasi Tuomon kapsäkin, otti sieltä kuluneet housut ja repaleisen takin, joita Tuomo entisessä kodissaan oli käyttänyt tallissa, ja sanoi päästäen kahleet Tuomon käsistä:

”Kas tässä, pukeudu näihin!”

Kun tämä oli tehty, määräsi hän Tuomon riisumaan kiillotetut saappaat jaloistaan ja viskasi hänelle niiden sijaan raskaat, karkeat kengät.

Vaatteita muuttaessaan oli Tuomo muistanut ottaa rakkaan raamattunsa juhlatakkinsa taskusta. Ja hyvä se olikin, sillä Legree rupesi heti sen taskuja kääntelemään. Hän löysi sieltä silkkisen niistimen, jonka korjasi, ja Tuomon virsikirjan. Se oli jäänyt kiireessä.

Legree selaili sitä vähän aikaa ja sanoi sitten:

”Vai jumalinen! Kuulutko kirkkoon?”

”Kuulun”, vastasi Tuomo vakavasti.

”Mutta kas, sellaiset ajatukset minä pian sinusta kiskon. En siedä rukoilevia, laulavia ja rähiseviä neekerejä. Pane se mieleesi”, kirkasi hän ja polki jalkaansa kuin mieletön; ”tästälähin olen minä sinun kirkkosi.”