"Se on ilettävää", huudahti Ida.
"Niin", sanoi Jim, "se on ainoastaan näytteeksi, miten käypi täällä maailmassa. Hän epäilemättä pääsee onnellisesti tästä pulasta, ja sitte hän rupeaa käymään vielä enemmin niska kenassa kuin ennen."
"Tämä on oikein inhoittavaa", sanoi Eva, "että sellaisia naisia löytyy!
Pitää ihan sukupuoltansa häpeämän."
"Minun luullakseni ei meidän ollenkaan tarvitse olla levottomia hänen tähtensä, sillä hänessä on niin vähän todellista naisellisuutta, ett'emme voi häntä lukea joukkoomme", sanoi Ida.
"Kuitenkin", sanoi Jim, "jos minua uskotte tahi ette, aikoo rouva Cerulian, ja kaksi tahi kolme naista hänen seurastansa, kutsua Dacian seuraan ja ottaa hänet suojeluksensa alle."
"Se on mahdotointa", lausui Ida, punastuen ruusun punaiseksi, "se ei ole mahdollista."
"Te ette näy tuntevan rouva Cerulian'ia", sanoi Jim. "Dacia kävi sanomalehtensä kanssa hänen luonansa ja oli niin nöyrä ja mielinkielinen kuin mahdollista, heittäytyi rouva Cerulian'in jalkoihin ja pyysi hänen suojelustansa. Ja rouva Cerulian, joka katselee kutakin asiaa noiden silmälasien lävitse, jotka tekevät kaikki kohdat varsin ihaniksi, otti hänen heti syliinsä, pitäen häntä sellaisena, josta on suuret toiveet tuleville ajoille."
"Oh", sanoi Ida, "onko mahdollista, että sellaiset naiset, kuin rouva
Cerulian on, saattavat hyväksyä tämän sanomalehden mielipiteitä?"
"Senpä he juuri tekevätkin", sanoi Jim. "Rouva Cerulian aikoo itse kirjoittaa lehteen, ja hän luulee, että se paljon kohottaisi lehden arvoa, jos siihen otettaisi muutamia sieviä värsyjä samaan nuottiin kuin "Jos enkeliksi voisin tulla!'"
"Tämä tekee kerrassaan lopun seurustelemisestani rouva Cerulian'in kanssa", sanoi Ida, punastuen ja nousten seisomaan.