Keskiviikko-iltana.
Olen antanut kirjeesi, Bellaseni, olla muutaman päivän valmistamatta, syystä että täällä on ollut niin paljon meneviä ja tulevia ja aika on kulunut — tiesi kuinka. Tällä ajalla on herra Henderson'kin ollut hyvin usein meillä. Minä olen keksinyt jotakin, joka koskee häntä. Hänellä on kaunis serkku, jota hän suuresti pitää arvossa, "Karolina-serkku", joka mahtaa olla erinomainen nainen. Tästäkin nyt näet kuinka turhamaiset Sinun epäilyksesi ovat. Luulenpa varmaan, että hän on kihloissa tämän Karolina-serkkunsa kanssa, joka luullakseni kohta tulee tänne Newyorkiin. Minä olen varsin utelias saadakseni tavata häntä, ymmärrettävästi ainoastaan sen vuoksi, että saisin nähdä, jos hän minuakin miellyttää. Hän luultavasti on sopiva herra Henderson'ille ja toivon, että minäkin voisin mielistyä häneen. Ida luulee varmaan mielistyvänsä häneen. Maria-täti, joka aina tahtoo olla kuolevaisten onnen jakajana, on päättänyt, että Henderson'in pitää ihaella Idaa — sanalla sanoen, että heistä, Idasta ja Henderson'ista, pitää tuleman avio-pari.
Ida katselee kaikkea tätä rauhallisella välin-pitämättömyydellä. Hän halveksii sitä niin täydellisesti, ett'ei hän edes viitsi olla harmissaankaan siitä. Hän pitää paljon herra Henderson'ista ja kohtelee häntä rehellisellä ja vilpittömällä ystävyydellä, eikä vaivaa aivojansa sillä, mitä ihmiset puhuvat.
Lauantai-aamuna.
Meillä on kaikilla nyt aika kiire kirkon kaunistamisella pääsiäisiksi. Olemme tilanneet suuren joukon kukkia, sillä ai'omme kaunistaa vanhan kirkkomme oikein somaksi. Tilaamme avuksemme kaikki kädet, mitä voimme saada. Herra Henderson ja Jim Fellows tulevat meille tänä iltana, ja sitte kun olemme teetä juoneet, käyvät he kanssamme kirkkoon, auttamaan meitä kaunistus-työssä.
Maanantai-aamuna
Minä olen vallan väsyksissä! Olimme valveilla melkein koko lauantai-yön, ja menimme sitte pääsiäis-aamuna sangen varhain aamu-saarnaan. Siellä olikin erittäin herttaista ja ihanaa! Mutta kun joskus vietämme iloisia hetkiä täällä maailmassa, niin täytyy niistä toisinaan maksaa kalliisti — minä olen aivan voimatoin väsymyksestä!
Herra Henderson oli kanssamme kaiken aikaa. Minä pudotin hansikkaani kukkain joukkoon, kun ripustin ylös erästä lilja-seppelettä, ja huomasin salaa, kuinka hän vikkelästi otti sen ja kätki sen taskuunsa. Hetkisen kuluttua tulin sinne ja sanoin: "Pudotin tähän hansikkaani; missä se lienee?" Tuo veijari auttoi minua innokkaasti hansikkaan hakemisessa, mutta ei antanut sitä takaisin. Kaikki tämä tapahtui hiljaa ja salavihkaan. Kuten tiedät tahtovat muutamat herrat väliin puoli-julkisesti anastaa naiselta joko hansikkaan, nauhan tahi jotakin muuta muistoksi; sillä muka osoittaakseen että he ihailevat näitä naisia, — mutta herra Henderson teki pienen näpistyksensä niin salaa kuin mahdollista. Varmaankin hän luuli ett'ei kukaan sitä nähnyt. Mitä sinä tuollaisesta ajattelisit?
Evasi.