Nyt minä vuorostani seisoin kuin ukkosen lyömänä. Siinäpä siis syy hänen käytökseensä. Äiti parka! Nyt huomaan kaikki.
"Äitinne ilmoitti minulle", jatkoi hän, "että te olette salaisesti kihloissa herra Sydney'n kanssa, ja että kihlauksenne julkaistaisiin oitis kun herra Sydney palaisi kotiin ja varoitti minua liiallisesta ystävyydestä kanssanne."
"Äitini on kyllä tehnyt mitä hän on taitanut, saadaksensa minua tuohon liittoon", sanoin minä. "Alussa annoin herra Sydney'lle rukkaset, kerta kerran perään, mutta äitini melkeen pakoitti minua antamaan hänen jatkaa kosimistansa, toivoen, että mieleni muuttuisi, mutta se ei ole muuttunut."
Hän tuli liikutetuksi ja puhui hyvin innokkaasti.
"Neiti van Arsdel, sanokaa, uskallanko toivoa, että voisin voittaa lempeänne."
"En hämmästyisi, jos sen voisitte tehdä", vastasin minä.
Nyt seurasi joukko sekanaisia, kummallisia sanoja, joista, armas Bellani, en enää muista mitään, — hetki, josta en voi Sinulle kuvausta antaa. Sen muistan vaan, että hetken kuluttua astuimme käsi kädessä käytävää pitkin. — Oi, mikä keskustelu syntyi välillämme! kuinka suloiset hetket ne olivat, joita nyt vietimme, kävellessämme varjoisaa käytävää pitkin, puhellen lemmestämme! Hämäräinen valo ympäröi meidät ja hopeainen kuu nousi taivaalle. — Äkkiä kuului Idan ääni, joka huusi nimeäni. Hän tuli meitä vastaan, piirustusvihko kainalossa.
"Ida, Harry ja minä olemme kihloissa", huusin minä jo kaukaa.
"Niin olen aina toivonut käyvänkin", lausui hän hellästi, ojentaen meille kumpaisetkin kätensä.
Minä tartuin toiseen, Harry toiseen.