Ja totta puhuen, ilmaisivatkin Jim'in kasvot niin paljon surua, kuin oli mahdollista hänen kasvoillensa. "Mutta sinä näyt aivan rauhallisesti kuuntelevan tätä hirmuista uutista", lisäsi hän.
"Katsos, Jim, minä tunsin aseman jo siiloin, kun kosin. Minä tiesin mitä piti tapahtuman ja olen iloinen, että se on tapahtunut, koska ei sitä kumminkaan olisi voitu välttää. Herra van Arsdel sanoi minulle vilpittömästi, mitä minulla oli odotettavana, naidessani hänen tyttärensä".
"Ja sinä ai'ot kuitenkin tanssia neiti Eva van Arsdel'in kanssa läpi elämän, ja elää päivänpaisteesta ja kauniista ilmasta?"
"Ei niin", sanoin minä; "meillä on aikomus näytellä tuota hauskaa näytelmää mies ja vaimo. Minä teen työtä Evan edestä ja annan kaikki, mitä ansaitsen, hänen huostaansa".
"Kuinka! Ell'ei tuosta vaan syntyisi toista virttä, kun menojen ja tulojen pitäisi käydä yhteen".
"Sitä me emme laisinkaan pelkää, sen saat nähdä".
"Eva on tähtyläinen tyttöjen joukossa", sanoi Jim, "juuri sitä parasta lajia. Ja Alice, sitte! Minun tulee kovin sääli häntä! Juuri kun hän oli astunut ulos maailmaan — ja niin pulskea tyttö sitte! Mikä vahinko!"
Tällä hetkellä tuli konttoripoika kirjeen kanssa.
"Evalta", sanoin minä ja avattuani sen, luin siinä seuraavat rivit:
Rakkaani! Myrsky on päässyt valloilleen, mutta ei kukaan meistä vielä ole joutunut kuolon uhriksi. Isäni ilmaisi tämän äidilleni eilen illalla, ja äiti meille tänään. Me olemme kaikki päättäneet olla rohkeita ja levollisia, jott'emme saattaisi vielä enemmän surua isällemme. Armas isämme! Meidän puolestamme hän ahkeroitsi, meidän tähtemme oli hän murheellinen, ja nyt me puolestamme olemme näyttävät hänelle, että me taidamme tyytyä uuteen asemaamme. Tule joutuun tänne. Äiti sanoo, että hän voi uskoutua sinulle, niinkuin pojallensa. Eikö tämä ole ystävällistä?