"Eipä olekaan, mutta se on paha jos käytämme itseämme typerästi, jota, toivoakseni, me emme tee. Tahdon, että olemme esimerkkinä järkevyydessä ja hyvissä tavoissa."
Kello löi nyt kaksitoista ja ilmoitti että Eva van Arsdel'in viimeinen päivä oli lopussa.
KOLMASVIIDETTÄ LUKU.
Bolton.
Keski-yön jälkeen palasin siis kotiin, iloisena ja unettomana. Kun huomasin valon loistavan ra'osta Bolton'in kamarin ovessa, menin minä ylös, naputin ovelle ja sain astua sisään. Hän istui lamppunsa luona, käännellen paperia ja kirjeitä eräässä kirjoitus-laukussa; moniaat kirjeet olivat auki hänen edessänsä ja paperia oli siellä täällä hänen ympärillänsä. Oitis ensi katsahduksella huomasin, että niissä oli Karolinan käsi-alaa. Minä katsahdin hänen silmiinsä, samalla kun hän loi silmäyksensä minuun, ja hieno pune nousi hänen poskillensa.
"Olen tässä katsellut kokoelmaa kirjoituksia, joita serkkusi yksinäisyydessään maalla on kyhäellyt", lausui hän.
"Mitäs pidät niistä?"
"Tämä on kirjallinen aarre!" sanoi hän vilkkaasti. "Olen vakuutettu, että ne hankkivat hänelle hyvän nimen ja antavat hänelle tilaisuutta hankkia itsellensä niin paljon varoja, että hän voipi saada halunsa päästä Parisiin lukemaan tyydytetyksi. Hän lähtee oitis teidän häittenne jälkeen neiti Ida van Arsdel'in kanssa. Minä olen hankkinut hänelle varoja siihen sen kautta, että onnistuin saada hänelle sangen edullisen paikan 'Cronicle' sanomalehden kirjeen-vaihtajana. Huomaat siis, että hänellä on tie avoinna."
"Mutta miten teemme 'nais-maailman' kanssa?"
"Sitä saamme hoitaa yhdessä. Karolina kirjoittaa silloin tällöin jonkun kappaleen siihen."