Maria Wouverman.
Olipa lystiä nähdä kuinka vaimoni kasvot, hänen lukiessaan tätä kirjettä, lensivät punaisiksi, ja kuinka hän kärsimättömyydellä polki pientä jalkaansa.
"Tämäpä nyt on aivan Maria-tädin tapaista, tämä", huudahti hän ja heitti minulle kirjeen, jota minä luin suurella huvilla.
"Meidän tulee saada oma talo, niinpian kuin mahdollista", sanoi hän. "Minä kuvittelen jo itseni muka istuvana muiden hyyryläisten kanssa, kuiskaten puhellen muiden ihmisten vioista ja salaa ompelevani tylli-hameita, ja vaivaavani itseäni näyttämällä olevani muka yhtä rikas, kuin nekin, joilla on viittä kertaa suuremmat tulot. Jos joku saa Eva van Arsdel'in tekemään tuollaista, silloin olen minä suuri narri!"
"Eva van Arsdel on jo ollut ja mennyt, ja se on kaikki minun onnekseni, armaani".
"Hyvä, olkoon sitte Eva van Arsdel-Henderson", sanoi hän. "Tuo kaksoispersoona on paljon voimallisempi ja voipi paljoa helpommin vastustaa maailman turhuuksia, kuin tuo vanha Eva taisi tehdä".
"Minun luullakseni ei tätisi voi aavistaakaan mikä muutos Alice'ssä parhaillaan on tapahtumassa".
"Tietysti ei vähääkään. Alice on ylpeä ja ymmärtäväinen — minä tarkoitan jalosti ylpeä, — hän ei milloinkaan alenna itseään siihen määrään, että hän tahtoisi näyttää rikkaalta, vaikk'ei hän olekaan. Ei hän rupea koskaan etsimään rikasta miestä, ei. Minä olen aina sanonut Alice'n luonteen olevan kahdessa eri kerroksessa; ylimmäisessä on turhamaisuutta, joutavuutta, alimmaisessa jaloutta, ylevämielisyyttä. Meidän köyhtyminen on ollut maanjäristys, joka on ruhjonut koko ylikerroksen ja jättänyt alimmaisen jäljelle. Alice on kyllä näyttävä olevansa sekä vankka että jalomielinen vaimo. Meidän kihlauksemme ja meidän häämme ovat perin pohjin hänet muuttaneet".
"Entäs tuo kirje…?"
"Sinun tulee kirjoittaa vastaus siihen! Onpa jo aika että Maria-täti saapi huomata, että miehen tulee olla johtajanamme; sinua tuo kirje ei harmita, vaan ainoastaan naurattaa, senpätähden voitkin tyvenenä kyhätä oivallisen vastimen".