"Ne ovat sinulle tarpeen, kun hankit huonekaluja huoneesesi", sanoi hän, "ja jos joudut rahan pulaan, jolla et tahdo äitiäsi surettaa, niin ilmoita vaan minulle".
Lempeä, sydämellinen oli kättelys, joka seurasi näitä sanoja ja jonkunlainen kosteus himmensi hänen kirkkaat, siniset silmänsä. Nämät varsin vähäpätöiset ja tuskin huomattavat liikutuksen osoitteet olivat tuolta suljetulta luonteelta paljon enemmän kuin hyväilys tahi ystävälliset sanat joltakin toiselta.
Äitini viimeiset sanat, pitkän keskustelumme loputtua lieden ääressä, olivat:
"Minä toivon, että sinusta tulee hyvä ihminen. Moni on koettanut tulla kuuluisaksi mieheksi, mutta ei ole onnistunut; mutta vielä ei ole kenkään, joka todella on koettanut tulla hyväksi ihmiseksi, ollut onnistumatta". Minä luulen, että onnellisin aika nuorukaisen elämässä on silloin, kun hän ensikerran lähtee yliopistoon. Tulevaisuus kumoittaa hänelle maisemana, yhdistetty siintävistä, etäisistä valoista ja varjoista, loistoisana kuin italialainen maisema. Raja mahdollisen ja mahdottoman välillä on niin lumoavasti epävakainen; sen yli kaareilee fantasian taivaankaari niin kirkkaissa valonsäteissä, ja sen äärimäisellä laidalla pilkoittaa aina kullekin vastatulleelle kultainen malja — miespolvet eivät ole vielä sitä tyhjäksi saaneet!
Balzac sanoo romaaniensa kirjoittamisesta, että suloisin tehtävä oli aineen sommitteleminen ajatusmaailmassa; "sillä", sanoi hän, "keksiä on kirjailijalle runoutta, se on samaa kuin lumoavien sikarien polttaminen, mutta pukea sanoihin sen, jonka mielenkuvittelo on luonut, se on — proosaa".
Saman voinee sanoa elämän romaanistakin; uni on suloinen, mutta herääminen, todellisuus on toista.
Luulenpa että jok'ainoa nuorukainen, jolla on ollut hyvät vanhemmat, päättää yliopistoon lähtiessänsä muodostua oivalliseksi mieheksi. Hän ei tahdo pettää heidän toiveitansa, — ei, tuhatta kertaa ei! Yleensä pyrkii hän kunnon mieheksi, mutta hän ei voi aivan tyysti seurata vanhempien neuvoa. Hän ei varmaankaan putoa äkkijyrkkään — ei, ei, miksikä juuri hän; ei suinkaan! Hän vaan kulkee varsin varovasti sen äyräällä, kylmällä, vakavalla katseella mitaten sen syvyyttä, sieltä täältä keräten jonkun näyte-kasvin. Tuo kyllä voisi olla varsin vaarallista heikkopäiselle, mutta hän tuntee itsensä ja lisää — "saammepahan nähdä". Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja vastinta kaipaavia kysymyksiä, sentähden, — purjeet ylös ja matkalle, — koetelkaamme — taistelkaamme!
Matkallani yliopistoon yli vuorten, läpi laaksoin, muistelin kaikkia mitä äitini ja Jaakko-eno olivat sanoneet ja tein niistä omia päätelmiäni.
Minä en suinkaan hairahtuisi niille poluille, joista he minua olivat varoittaneet. Minä en ryhtyisi mihinkään tavalliseen ylioppilas-hienostelemiseen — ei, minun silmämääräni oli liian korkea, jalo sellaiseen ruvetakseni, ja muistellen Jaakko-enon neuvoja, täytyi minun naurahtaa, ajatellessani kuinka vähän hän minua tunsi.
Onpa todellakin varsin omituista nuoren miehen ajatella, että jossakin täällä maailmassa elää, hänelle tuntemattomana, se nainen, joka tulee hänen osaksensa ja joka hyväksi tahi pahaksi yhdistyy hänen elämäänsä.