Yliopisto oli eräässä pienessä kaupungissa ja siellä, niinkuin muuallakin ei suhde kaupunkilaisten ja ylioppilaiden välillä ollut juuri ystävällisimpiä.
Luonnollista on, että ylioppilaita tuollaisissa pienissä yhdyskunnissa pidetään jonkinlaisina siirtolaisina, jotka vastustelevat jokaista; ja nämätpä taas puoleltansa tekevät mitä voivat antaaksensa kaupunkilaisille aihetta tällaiseen otaksumiseen. Yleinen mielipide heistä pakoittaa heidät eroamaan muista, yhdistymään keskenänsä ja muodostamaan "valtion valtion keskellä", yhdyskunnan omilla tunteilla, omilla laeilla, tavoilla ja mielipiteillä — ja vielä lisäksi, valtion — naisitta. Kun tämän kaiken huomaamme ja muistamme myöskin, että tämä tapahtuu elämän kiihkeimmässä aikakaudessa, niin emme saa ihmetellä että yliopistolaisten joukossa väliin ilmaantuu tappelun halua ja kaikenlaisia hulluja ilveitä, jotka kulkevat perintönä suvusta sukuun. Emme saa ihmetellä jos joskus tapaamme jonkun omenakärryn kaadettuna jossakin mäessä, jos väliin kuulemme kanunan kuulia äkkiarvaamatta vyöryvän alas oppihuoneen rappusilta tahi jos opettajain ovi joskus onkin jollakin mukavalla tavalla teljettynä luku-tunnin alkaessa. Paremmin meidän sopii ihmetellä ett'ei kattoja revitä ja akkunoita särjetä, kun niin monta kiihkeätä luontoa on toisiansa kiihoittamassa.
Yhteiskunnallinen henki pyrkii nyt saamaan naisiakin käymään yliopiston lukumäärän läpi, — koettaa saada miehisen ja nais-sukupuolen yliopistossa yhtä terveellisesti vaikuttamaan toisiinsa, kuin kodoissakin.
Tämä ko'e on Uudessa Englannissa näyttäinyt varsin edulliselta; yliopistoon valmistelevat nuorukaiset lukevat nim. samoilla luokilla nuorten naisten kanssa.
Tämä on näissä nykyajan suuresti arvossa pidetyissä oppilaitoksissa, jossa nuoret naiset kilpailevat nuorukaisen kanssa opin hankkimisessa, ei ainoastaan tapahtunut ilman mitään epäjärjestystä ja pahennusta, vaan päinvastoin suuremmalla tyyneydellä ja tapain hienontumisella, kuin niissä oppilaitoksissa, joissa naisten seura puuttuu. Jos luennoilla istuisi pari tusinaa hyvinkasvatettuja naisia, niin poistuisi varmaankin monta kujetta, joita nuorukaiset nyt, tehdäksensä opin hankkimisen hupaisemmaksi, professorien suureksi harmiksi harjoittavat.
Mutta meillä, poika-paroilla, ei ollut mitään naisseuraa, jos nim. en ota lukuun kirjeenvaihtoa äitiemme ja siskojemme kanssa, tahi tuollaisia hetken tuttavuuksia, joita kävellessämme teimme kaupungin nuorten naisten kanssa. Jos se on edullista, että naiset ja miehet tapaavat toisensa jokapäivä, kilpaillen työssä ja tietojen hankkimisessa, niin ei siitä seuraa, että nuot salaman tapaiset tuttavuudet, joita teemme moniaan tyhjän lauseen vaihettamalla, vaikuttavat yhtä paljon hyvää.
Näissä naisten ja nuorukaisten tuttavuuksissa ei löydy mitään todellista ystävyyttä, ei mitään todellista miehen tahi naisen hienouden arvostelemista — ja kuitenkin ovat ne ainoat palkkiot perhe-elämästä, jotka meille tarjotaan ikävinä ylioppilasvuosina.
Usein ei ylioppilaita perheisin kutsuttu ja niitä, joilla sanottiin olevan hyvä menestys naisien luona, niitä katselivat opettajamme karsain silmin.
Väliin kuitenkin, harvinaisena poikkeuksena, onnistuu joku ylioppilas saamaan uuden kodin, jossakin kunnollisessa perheessä, jossa hän löytää miellyttävän, lempeän koti-emännän ja koti-elämän ilmanalan, tahi sattuu hän tutustumaan jonkun vanhemman ja ymmärtäväisemmän naisen kanssa, jonka kanssa hän saattaa keskustella niistä moninaisista aineista, joihin lukunsa antavat aihetta. Mutta sellainen onni on varsin harvalla. Yleensä saapi valita tyhjän lörpötyksen tahi luostarimaisen yksinäisyyden välillä.
Mitä minuun tulee, asetuin jo heti alussa kannalle, joka muillekin olisi kelvannut esimerkiksi, ja muistaen Jaakko-enoni neuvoja katselin elämää filosofin ankaruudella. Minä en ryhtynyt mihinkään tyhjänpäiväiseen ilveesen tahi juoneen ja sunnuntakisin kirkossakin katselin alas tyttäriin varovasti, ankaralla melkeen ylpeällä katsannolla, niinkuin katselisin kirjavaa parvea pieniä elukoita, jotka eivät ansaitse pienintäkään sijaa ajatuksissani. Plato ja Aristotelo yhteensä eivät olisi voineet katsella elämää ja seurustelemista vähemmin kiihkoisina, eikä suuremmalla tyyneydellä kuin minä. Minä olin hyvässä maineessa opettajieni kesken, mutta nuot vallattomat, nuoret kumppalini, jotka rakastivat vanhoiksi käyneitä ylioppilas-ilveitä, joita he eivät olleet kyllin taitavia muuttamaan rahtuakaan tahi tekemään enemmän vaihetteleviksi, kutsuivat minua "kirjatoukaksi".